Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen muistetaan etenkin Taikapeili-duosta.
Nina Tapiolla ja Hanna-Riikka Siitosella oli 90-luvulla popduo Taikapeili, jonka myötä he nousivat suuren yleisön tietoisuuteen.
Siitonen kuoli kilpirauhassyöpään heinäkuussa 2018.
– Hanna-Riikan kuolemasta on reilut kuusi vuotta, ja suru on edelleen olemassa, mutta se on vähän muuttanut muotoaan. Kyllä se muistuttelee siitä, että tämä elämä on vain tietyn hetken, eikä voida tietää, koska se loppuu. Muistan, kun Hanna-Riikka sanoi Terhokodissa, että hän voisi luopua ihan kaikesta – musiikista, urasta, mistä vain, kunhan saisi vain elää ja nähdä lapsensa kasvavan, Tapio kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa 3. joulukuuta.
Taikapeilin jälkeen Tapio on jatkanut soolouraa, hänet on nähty Idols-ohjelman tuomarina ja kuultu ääninäyttelijänä. Vasta nyt hän on kuitenkin julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa nimeltään Rakastettava varovasti.