Muotimoguli Peter Nygård jättää tehtävänsä yritysryppäänsä hallituksen puheenjohtajana, kertoo muun muassa New York Times ja New York Post. Nygårdia vastaan on nostettu joukkokanne seksuaalirikoksista, muun muassa raiskauksista.
– Tuhansien Nygårdin työntekijöiden, jälleenmyyjien, uskollisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden hyvinvointi on nyt asetettava etusijalle. Siksi Peter Nygård on tehnyt päätöksen jättää tehtävänsä, tiedotteessa sanottiin New York Postin mukaan.
Samalla Nygård kiitti yhtiöidensä työntekijöitä uskollisesta työstä.
Nygårdin mukaan koko jupakan takana on hänen Bahaman-naapurinsa Louis Bacon, jonka kanssa Nygård on riidellyt jo vuosikausia. Muotigurun mukaan Bacon on maksanut naisille, jotta nämä syyttäisivät Nygårdia.
Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI ratsasi eilen Nygårdin liiketiloja sekä New Yorkissa että Kaliforniassa. New York Timesin mukaan Nygård on ollut tutkinnan kohteena viisi kuukautta.
Nygårdin väistymisestä kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Lue myös: IL: Katariina Souri kertoo miljardööri Peter Nygårdin ahdistelleen häntä – "Olen ollut ahdistavassa tilanteessa vastoin tahtoani"
Nygårdia vastaan nostetun joukkokanteen mukaan Nygård "houkutteli nuoria, vaikutuksille alttiita ja köyhiä lapsia ja naisia käteismaksuilla ja valheellisilla lupauksilla tuottoisista mallinhommista". Naisia houkuteltiin juhliin Nygårdin asuntoihin ja Bahamalla sijaitsevalle huvilalle.
Naisten mukaan Nygård raiskasi heidät ja oli heitä kohtaan väkivaltainen. Kanteessa todetaan myös, että Nygård huumasi naisia laittamalla huumaavia lääkkeitä heidän juomiinsa.