Suomalainen reggaeartisti vaati me too -kampanjan aikaan raiskauskokemuksistaan kertoneelta naiselta lähes 30 000 euron vahingonkorvauksia mainehaitan aiheuttamista tulonmenetyksistä. Nuori nainen kertoi joutuneensa alaikäisenä ja hyvin humalassa artistin hyväksikäyttämäksi.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi tänään kaikki artisti MEGA-Ertsin eli Eero-Lauri Aleksi Korholan vaatimukset. Oikeuden mukaan nainen ei syyllistynyt sen enempää törkeään kunnianloukkaukseen kuin perusmuotoiseenkaan kunnianloukkaukseen.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Korholan vuosi sitten syyskuussa kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Oikeuden mukaan Korhola raiskasi erään toisen suomalaisnaisen Jamaikalla vuonna 2019.
Kyseinen raiskaustuomio ei ole lainvoimainen.
Kunnianloukkausjuttu lähti liikkeelle tapahtuma-aikaan 19-vuotiaan naisen sosiaalisen median kirjoituksista ja artistin yhteistyötahoille lähettämistä sähköpostiviesteistä touko-heinäkuussa 2021.
Lue myös: Helsingin Sanomien jutusta nostettu syytteitä
Somevaroitukset poikivat yhteydenottoja
Nainen kertoi sosiaalisessa mediassa olleensa aikoinaan 16-vuotias ja kovassa humalassa, kun artisti lupasi pitää hänestä huolta ja viedä kotiinsa. Nainen kuvaili kirjoituksissaan toistelleensa tuolloin 27-vuotiaalle miehelle, ettei halua harrastaa seksiä tämän kanssa.
Kirjoituksissaan nainen kertoi, että artisti oli kieltäytymisten jälkeen yrittänyt väkisin. Nainen kuvaili, miten häneltä oli kestänyt kaksi vuotta tajuta, että hän menetti lopulta tuona iltana neitsyytensä hyväksikäytön seurauksena.
Oikeudessa nainen kertoi, että halusi varoittaa muita nuoria naisia artistin käytöksestä, koska käynnissä oli me too -kampanja. Kirjoitustensa seurauksena hän alkoikin saada yhteydenottoja muilta naisilta, jotka olivat kokeneet saman kyseisen herran kanssa.
Yksi yhteydenottajista oli Jamaikalla tapahtuneen raiskauksen uhri.
Oikeudessa nainen kertoi, että häneen yhteyttä ottaneet hänelle entuudestaan tuntemattomat naiset olivat pyytäneet häntä julkaisemaan heidän kokemuksiaan. Tämän hän oli myös tehnyt.
Lue myös: Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston avioliittonsa pelastamiseksi – pommitti salarakasta herjauksilla, lasten valokuvilla ja seksiäänillä
Artistille "paljon henkistä kärsimystä"
Nainen lopetti somekirjoittelut, kun poliisi otti häneen yhteyttä. Poliisi kertoi tuolloin 19-vuotiaalle naiselle, että artisti oli tehnyt naisesta kunnianloukkausilmoituksen poliisille.
Nainen marssi itsekin poliisilaitokselle ja teki artistista rikosilmoituksen koskien kokemuksiaan yöstä tämän asunnolla 16-vuotiaana. Juttu kaatui myöhemmin, kun syyttäjä jätti syyttämättä riittävän näytön puutteessa.
Sen sijaan artistin tekemä rikosilmoitus johti syytteeseen törkeästä kunnianloukkauksesta. Tästä rikoksesta vähimmäisrangaistus on päiväsakkoja ja maksimirangaistus kaksi vuotta vankeutta.
Oikeudessa artisti väitti, että naisen somekirjoittelut ja sähköpostit festivaalijärjestäjälle sekä levy-yhtiöön olivat aiheuttaneet sen, että hänen keikkansa loppuivat kokonaan ja yhteistyö levy-yhtiön kanssa päättyi.
Artistin mukaan tämä kaikki oli aiheuttanut hänelle merkittävän tulonmenetyksen ja paljon henkistä kärsimystä.
Lue myös: Nainen kuvasi someen seurustelukumppaniaan pettämässä – tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta
Oikeus: nainen ei valehdellut
Päijät-Hämeen käräjäoikeus totesi, että törkeä ja perusmuotoinen kunnianloukkaus ovat rangaistavia vain tahallisina tekoina.
Oikeuden mukaan riidatonta oli, että artisti tuomittiin Jamaikalla tapahtuneesta raiskauksesta vuosi sitten vankeuteen ja maksamaan uhrilleen 15 000 euroa kärsimyskorvauksia. Tästä tuomiosta kirjoittivat useat mediat, kuten Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat.
Oikeus katsoi myös, että somekirjoittelijan kuvailemaa seksuaalista tapahtumaa voi yleiskielessä kutsua raiskaukseksi. Oikeuden mukaan kyseistä tapahtumaa koskevan syytteen hylkäämisessä oli ollut käytännössä kyse niin kutsutusta sana vastaan sana -tilanteesta. Lisäksi syyte oli hylätty vasta kirjoittelun jälkeen.
Käräjäoikeuden mukaan somekirjoituksillaan me too -kampanjaan osallistunut nainen ei näin ollen itsestään puhuessaan tahallisesti esittänyt valheellisia tietoja artistista.
Muiden naisten kokemuksia koskevia kirjoituksia arvioidessaan oikeus totesi, että ne toistivat samaa toimintakaavaa. Koska nainen oli maallikko eikä ammattitaitoinen journalisti, oikeuden mukaan hänellä oli syy pitää naisten kertomuksia totena sekä subjektiivisesti että jossain määrin myös objektiivisesti arvioiden.
Näin ollen nainen ei esittänyt tahallaan valheellisia tietoja artistista, eikä syyllistynyt näin ollen rikokseen.