Helsingin Sanomien mukaan muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttinen raivosi nuorille luistelijoille ja etsi heidän joukostaan vuotajia, jotka kertoivat ulkopuolisille, mitä joukkueen sisällä tapahtuu.
Lehti siteerasi lauantaina julkaistussa jutussaan ääniviestejä, joita Penttinen lähetti valmentamilleen joukkueille viime kesänä.
Penttinen esimerkiksi arvosteli kiroillen yhden joukkueen suoriutumista harjoituksissa. Toiselle joukkueelle lähettämässään viestissä Penttinen sanoi, ettei joukkueen "vaikeista" asioista saa puhua ulkopuolisille, kuten hän oli kuullut tapahtuneen.
Viestien lähettämisen aikaan Penttinen ei vielä ollut saanut virallista tietoa Olympiakomitean ja Suomen urheilun eettisen keskuksen häneen kohdistuneesta tutkinnasta, lehti kirjoitti. HS:n mukaan jutussa siteeratut viestit ovat olleet osana tutkintaa.
Penttinen vastasi HS:n ääniviestejä koskeviin kysymyksiin kirjallisesti asianajajansa välityksellä. Hän sanoi olevansa pahoillaan, siitä että on "käyttänyt voimakkaita ilmaisuja, jopa kirosanoja".
– Kurinpitomenettelyssä olen myöntänyt aikaisemmin kiroilleeni valmennustyössäni. Kaikki muut minuun kohdistetut syytökset ovat perättömiä tai rajusti kontekstista irrotettuja, Penttinen kirjoitti.
Vuoden kilpailukielto ja hyllytys työstä
Taitoluisteluliitto määräsi tammikuussa Penttisen vuoden kilpailukieltoon epäasiallisen käytöksen vuoksi. Liiton mukaan valmentaja syyllistyi "urheilun eettisten sääntöjen rikkomiseen muun muassa käyttämällä toistuvasti valmennettaviaan kohtaan epäasiallista kieltä, huutamalla ja nöyryyttämällä".
Hän on valittanut tuomiosta Urheilun oikeusturvalautakuntaan.
Taitoluisteluseura Helsingfors Skridskoklubb eli Helsingin Luistinklubi (HSK) siirsi Penttisen toistaiseksi sivuun työtehtävistään sen jälkeen, kun liitto oli antanut kilpailukiellon.
Perjantaina HSK:n puheenjohtaja Mikael Nyberg vahvisti STT:lle, että Penttiseen ei oteta yhteyttä työasioissa, mutta seura on työnantajana kantanut huolta Penttisen jaksamisesta ja ollut yhteyksissä häneen. "Toistaiseksi" kestävän työtehtävistä sivuun siirtämisen kestoa Nyberg ei arvioinut.
Lue lisää: Laulaja ja ex-taitoluistelija Jenni Vartiainen ottaa kantaa luistelupiireissä vallitsevaan kohuun: "En maalaa kaikkia valmentajiani, mutta minulla on myös omakohtaista kokemusta"
Mihin suuntaan suomalainen valmennuskulttuuri on menossa? Erkka Westerlundilla selkeä näkemys tulevaisuudesta – "Suomi ei ole mikään massateollisuus"
Juttua täydennetty kello 10.05.