Muodostelmaluistelujoukkue Team Uniquen päävalmentajana toiminut Mirjami Penttinen sanoo, ettei ole valmennustoiminnallaan halunnut loukata tai satuttaa yhtään urheilijaa tai vanhempaa.
LUE MYÖS: Hyllytetty muodostelmaluisteluvalmentaja kertoi metodeistaan Ylelle vuonna 2013: "Tämä on tosi armotonta"
Muodostelmaluistelujoukkue Team Uniquen päävalmentajana toiminut Penttinen sanoo, ettei ole valmennustoiminnallaan halunnut loukata tai satuttaa yhtään urheilijaa tai vanhempaa. Penttinen sanoo STT:lle lähettämässään lausunnossa olevansa äärimmäisen järkyttynyt, surullinen ja pahoillaan tilanteesta.
– Olen aina halunnut antaa sydämestäni kaiken urheilijoilleni. Tiedostan suhtautuvani työhöni suurella intohimolla, hän kirjoittaa.
Penttistä on syytetty valmennettaviensa halventamisesta ja nöyryyttämisestä sekä henkisestä väkivallasta ja asemansa väärinkäytöstä. Useat entiset valmennettavat ovat kertoneet Ylelle valmentajansa epäasiallisesta käytöksestä, joka on aiheuttanut pahimmillaan nuorten urheilijoiden mielenterveysongelmia ja syömishäiriöitä.
Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta ilmoitti perjantaina asettaneensa valmentajan vuoden kilpailukieltoon. Penttisen edustama Helsingfors Skridskoklubb -seura eli Helsingin Luistinklubi (HSK) kertoi maanantaina vapauttaneensa Penttisen tehtävistään toistaiseksi.
Penttisen mukaan tapahtumien käsittelyn yhteydessä on kuultu useita todistajia, jotka ovat tulkinneet tilanteet toisin. Hän sanoo, että tapahtumien selvittäminen jatkuu, ja lisäksi hän kertoo tarkastelevansa tilannetta nyt omalla tahollaan.
Penttinen kertoo pyrkineensä kehittämään toimintatapojaan palautetta saatuaan.
Asianajaja arvostelee mediaa ja kurinpitolautakuntaa
Penttisen asianajaja Petteri Sotamaa kutsuu STT:lle syytöksiä keskeisiltä osin virheellisiksi.
Sotamaa kirjoittaa lausunnossaan, että joukkueita ja urheilijoita koskeneet päätökset on tehty joukkueen edun mukaisesti, mikä ei aina ole välttämättä miellyttänyt kaikkia. Asianajajan mielestä mikään ei oikeuta tapaa, jolla asiaa on viime päivinä käsitelty. Hän luonnehtii sitä noitavainoksi ja sanoo, että oikeusvaltion keskeiset periaatteet ja hyvä journalistinen tapa, kuten lähdekritiikki, "on tyystin unohdettu".
– Asiaan ovat ottaneet poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa sellaiset tahot, joilla ei voi olla asiasta oikeaa ja objektiivista tietoa, hän kirjoittaa.
Asianajajan mukaan Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunnan tekemä päätös kilpailukiellosta on yksipuolinen ja oikeudellisesti kestämätön, eikä siinä ole huomioitu Penttistä tukevaa näyttöä.
Taitoluisteluliiton päätös johti hyllytykseen
Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta perusteli päätöstään vuoden kilpailukiellosta sillä, että valmentaja syyllistyi urheilun eettisten sääntöjen rikkomiseen muun muassa käyttämällä toistuvasti valmennettaviaan kohtaan epäasiallista kieltä, huutamalla ja nöyryyttämällä.
HSK teki päätöksensä valmentajan hyllyttämisestä kurinpitolautakunnan päätöksen jälkeen.
– Päätökseen tutustumisen jälkeen (seuran) hallitus päätyi kokouksessaan vapauttamaan valmentajan työntekovelvoitteistaan, HSK:n puheenjohtaja Pirjo Hellä kertoi STT:lle lähettämässään tiedotteessa maanantaina.
Penttinen valmensi Team Unique -joukkueen maailmanmestaruuteen vuonna 2013.