HS: Vihreiden ehdokas Kasper Kivistö kertoo tulleensa nuorten pahoinpitelemäksi hississä – lyötiin nyrkillä niskaan ja potkaistiin selkään

AOP JA OMA Trasek ry:n puheenjohtaja Kasper Kivistö ja Amnestyn Suomen-osaston asiantuntija Matti Pihlajamaa.
Kuvassa Kasper Kivistö (oikealla) ja Amnestyn Suomen-osaston asiantuntija Matti Pihlajamaa.Lehtikuva
Julkaistu 01.04.2023 22:51

MTV UUTISET – STT

Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Kasper Kivistö kertoo Helsingin Sanomille, että hänen kimppuunsa hyökättiin eilen illala Helsingissä.

Kivistö sanoo HS:lle kolmen nuoren käyneen hänen kimppuunsa julkisessa hississä, kun hän oli matkalla kampanjoimaan. Häntä lyötiin ensin nyrkillä niskaan, ja sen jälkeen häntä potkaistiin selkään.

Kivistö kertoo kolmikon myös solvanneen häntä hänen poliittisen kantansa ja seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Jutun mukaan Kivistö ei ole tehnyt eikä aio tehdä tapauksesta rikosilmoitusta.

Kivistö on transsukupuolinen ja toimii sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Trasekin puheenjohtajana. Hän kertoo Instagram-tilillään joutuneensa kampanjansa aikana myös homo- ja transvihamielisten solvausten kohteeksi.

Ehdokkaat kokeneet tönimistä ja uhkailua

Viime viikkoina myös muut eduskuntavaaliehdokkaat ovat kertoneet kokemastaan häirinnästä.

Kokoomuksen konkaripoliitikko ja kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) joutui viikko sitten hyökkäyksen kohteeksi Helsingin Itäkeskuksessa. Zyskowicz oli Itäkeskuksen metroasemalla odottamassa Vuosaareen menevää metroa, kun Zyskowiczin mukaan aggressiivinen mies uhkasi tappaa hänet ja työntää metron alle.

Lue myös: Poliisi: Ben Zyskowiczin pahoinpitelystä epäilty on kertonut, että hänen tunteensa kuumenivat ja tapahtunut oli sattumaa

Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä taas kertoi tulleensa tönityksi Jyväskylässä ollessaan kampanjoimassa. Poliisi tutkii tönimistä lievänä pahoinpitelynä.

Lue myös: Poliisi tutkii kansanedustaja Joonas Köntän tönimistä lievänä pahoinpitelynä – tekijä poliisin vanha tuttu

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén puolestaan kertoi joutuneensa häiriköidyksi ja tönityksi Helsingin Malmilla. Packalén kertoi tehneensä asiasta rikosilmoituksen.

0:40img

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin pahoinpitely tallentui videolle. Video: Kampanjatiimi.

Tuoreimmat aiheesta

Väkivalta