Crystal Hefner kertoo olevansa nyt enemmän oma itsensä kuin koskaan ennen.
Playboy-miljonääri Hugh Hefnerin kanssa naimisissa ollut malli Crystal Hefner, 38, on löytänyt rinnalleen uuden rakkauden, 41-vuotiaan yrittäjän James Wardin. Crystal kertoi uudesta parisuhteestaan People-lehdelle taannoin antamassaan haastattelussa.
– Jamesin kanssa tunteeni ovat arvostettuja ja validoituja. Tulen nähdyksi ja kuulluksi, Crystal kertoi Peoplelle.
Crystal kuvaili rakkauselämänsä tuntuvan nyt terveeltä.
– Olen niin onnekas, hän sanoi.
Crystal avioitui Playboy-moguli Hugh Hefnerin kanssa vuonna 2012, ja he olivat naimisissa aina Hughin kuolemaan saakka. Hugh kuoli verenmyrkytyksestä aiheutuneeseen sydämen pysähdykseen ja hengitysvajeeseen 27. syyskuuta vuonna 2017 ollessaan 91-vuotias.
Crystal kertoi Peoplelle viettäneensä viimeiset seitsemän vuotta toipuen hänen ja Hughin suhteesta, jonka hän kuvaili olleen henkisesti väkivaltainen.
– Hoivaan todellista minääni, seikkailunhaluista sieluani, sisäistä lastani. Minusta tuntuu, että minusta on tullut se henkilö, jollaista aina tarvitsin varttuessani. Tunnen olevani hyväksytty ja enemmän oma itseni kuin koskaan ennen, hän kertoi Peoplelle.
Lue myös: Edesmenneen Hugh Hefnerin puoliso paljastaa: Nämä olivat Playboy-miljonäärin viimeiset sanat
Crystal julkaisi tänä vuonna Only Say Good Things: Surviving Playboy and Finding Myself -kirjan, jossa hän kertoo elämästään Hugh Hefnerin tyttöystävänä ja vaimona. Kirjan nimi perustuu ohjeeseen, jonka Crystal kertoo Hughin antaneen hänelle ennen kuolemaansa.
– Haluan sinun jatkavan perintöäni eteenpäin… ja haluan muistuttaa sinua sanomaan minusta vain hyviä asioita, Hugh väitetysti sanoi Crystalille.
Alkuvuonna People-lehdelle antamassaan haastattelussa Crystal sanoi, ettei hän ollut koskaan rakastunut Hughiin. Hughin viimeisinä elinvuosina Crystal toimi tämän hoitajana.
– Se vaikutti menestys- ja fantasiamaailmalta, mutta kaikkien täytyi maata 80-vuotiaan kanssa. Sillä on hintansa. Kaikella on hintansa, Crystal sanoi haastattelussa.
Crystal kertoo kirjassaan, että Playboy-talon linnut kuolivat janoon. Hän sanoi aiemmassa Peoplelle antamassaan haastattelussa tämän sopivan vertauskuvaksi myös siellä asuneille naisille.
– Minusta tuntuu, että itkin jatkuvasti kaikkea ja kaikkia siellä olevia. Kaikki ne eläimet olivat niin masentuneita ja surullisen näköisiä. Se kaikki oli illuusiota. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä olinko onnellinen, hän sanoi.