"Huhut Bottaksen Ferrari-siirrosta ehkä tarkoituksellisia"

Kimi Räikkönen, Valtteri Bottas, Sotshi 2015
Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas, Sotshi 20152015 Getty Images
Julkaistu 16.03.2016 22:18

MTV SPORT - STT

Williams-tallin tekninen johtaja Pat Symonds odottaa Valtteri Bottakselta entistä vahvempia suorituksia kaudella 2016. Vaikka Bottas ei viime kaudella yltänyt aivan läpimurtokautensa 2014 piste- ja palkintopallisaldoon, Symonds näki nuoren suomalaisen kehittyneen kuljettajana.

MAINOS

MTV3:n uudet F1-ohjelmat:

Formulasirkus torstaisin klo 22.35
F1 Paalupaikka lauantaisin klo 19.30

Kaikki F1-ajojaksot suorana MTV Maxilla ja Katsomossa!

Lataa myös MTV Teeman F1-extra sovelluskaupasta.

- Olen yhä suuri Valtterin fani. Hän on erittäin hyvä, meidän tehtävämme on antaa hänelle voittaja-auto, Symonds sanoi STT:lle.

Symonds näkee Bottaksen hyötyneen suuresti kokeneen Felipe Massan tulosta talliin 2014.

- Olen sanonut usein, että minulle 2014 oli Valtterin todellinen tulokaskausi, koska 2013 oli niin vaikea. Auto oli hankala, eikä hän saanut paljoa apua tallikaveriltaan, Symonds tuumi.

- 2014 oli todellinen alku, mutta vuonna 2015 oli häiritseviä tekijöitä. Ensinnäkin hänen selkäongelmansa, ja sitten tulivat kauden puolivälissä Ferrari-huhut, jotka saattoivat olla tarkoituksellisia. Hän kuitenkin paransi viime vuonna.

Symondsin mukaan talli on uudessa autossaan menestyksekkäästi selättänyt viime vuoden ongelmat hitaissa mutkissa. Hän ei kuitenkaan vielä uskalla toitottaa mitään tulostavoitteita.

Kahdella edellisellä kaudella Williams on ollut MM-sarjassa kolmas, mutta voittoja ei ole tullut. Symonds myöntää, että pienehkön budjettinsa takia Williamsin on oltava usein kilpailijoitaan varovaisempi.

- Meidän kaltaisellemme tallille MM-sarjan sijoitukset ovat todella tärkeitä. Riskitasomme on todennäköisesti hieman erilainen kuin talleilla, joille sillä ei ole niin suurta merkitystä.

- Se tarkoittaa myös sitä, että jos MM-sarjan sijoitus alkaa olla varma, voimme kilpailla aggressiivisemmin, kuten teimme kauden 2014 lopulla.

Kokeneen britti-insinöörin mukaan sijoitus neljän parhaan joukkoon olisi Williamsille tyydyttävä tulos.

- Siellä on talleja kuten Mercedes, Ferrari, Red Bull ja McLaren, joilla on paljon enemmän rahaa kuin meillä. Ikävä kyllä nykyinen F1 on erittäin, erittäin kallista kaikkine yksityiskohtineen, joten jos pystymme kilpailemaan muiden kanssa käyttämällä vähemmän rahaa, se tarkoittaa että olemme tehneet fiksumpia ratkaisuja. Ja siitä voimme olla ylpeitä.

teevee

Tuoreimmat aiheesta

Australian GP