Pete Davidson otti radiohaastattelussa kantaa ympärillään leijuviin penishuhuihin.
Vuonna 2018 musiikki- ja Hollywood-maailmaa seuraavat fanit kohahtivat, kun yhdysvaltalaislaulaja Ariana Grande julkaisi ex-kumppaneistaan kertovan Thank U, Next -kappaleen. Kappaleen musiikkivideo pohjautuu vuoden 2004 Mean Girls -elokuvaan, jossa hahmot kirjoittavat koulutovereistaan ilkeitä kommentteja ja juoruja niille omistettuun kirjaan.
Thank U, Next -kappaleen musiikkivideolla Grande makoilee sängyllä ja kirjoittaa eksistään samankaltaiseen kirjaan. Videolla näkyy, että Grande on kirjoittanut ex-kihlatulleen, koomikko Pete Davidsonille omistetulle sivulle isoilla kirjaimilla huge, eli suomeksi valtava.
Moni fani on ollut vakuuttunut siitä, että Granden kirjoittamalla huge-tekstillä viitataan Davidsonin penikseen. Grande kirjoitti samana vuonna Twitterissä, että Davidsonin penis olisi "noin 25 senttimetrin pituinen".
Lue myös: Kuinka perillä olet peniksestä? Testaa, kuinka hyvin tunnet miesten sukuelinten anatomian
Musiikkivideon julkaisemisen ja Granden kirjoittaman Twitter-kommentin myötä julkisuudessa onkin tasaiseen tahtiin spekuloitu koomikon varustuksen kokoa. Davidson on käsitellyt penikseensä kohdistuneita spekulaatioita ja Granden aiheeseen liittyviä ulostuloja muun muassa stand up -esityksissään.
– Miksi hän menee kertomaan kaikille, että minulla olisi valtava penis? Jotta jokainen tyttö, joka tulee vielä näkemään penikseni, pettyisi, Davidson on muun muassa laukonut stand up -lavalla.
Davidson vieraili taannoin yhdysvaltalaisen The Breakfast Club -radio-ohjelman haastattelussa, jossa hän kertoi muun muassa tulevasta Bupkis-komediasarjastaan. Ohjelmaa juontava Charlamagne tha God kysyi Davidsonilta, oliko ohjelmalle muita nimivaihtoehtoja, kenties sellaisia, jotka liittyisivät jollain tavalla Davidsonin vehkeeseen.
– En oikeasti tajua tätä. Ei se ole niin ihmeellinen. Se on hyvin tavallisen kokoinen penis. Ei liian iso eikä liian pieni, Davidson sanoi.
Koomikko jatkoi kuvailuaan saaden ohjelman juontajan vääntelehtimään tuolissaan.
– Se on tarpeeksi suuri antamaan nautintoa muttei niin suuri, että se sattuisi, näin minulle on kerrottu, Davidson totesi.