Huhut vellovat Brad Pittin ja Charlize Theronin ympärillä: "Ei ole yllättävää, että romanssista puhutaan"

charlize theron ja brad pitt
Yhdessä vai ei? Lähteet kiistävät Brad Pittin ja Charlize Theron romanssin.Lia Toby/WENN.com
Julkaistu 23.01.2019 13:57
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Lähteet kiistävät Brad Pittin ja Charlize Theronin seurustelun.

Hollywoodia ovat viime päivinä ravisuttaneet huhut, joiden mukaan näyttelijät Brad Pitt ja Charlize Theron seurustelisivat. Huhujen mukaan he olisivat tapailleet muutaman kuukauden ajan.

Lähteiden mukaan Pitt ja Theron nähtiin hiljattain yhdessä läheisissä tunnelmissa. The Sun raportoi, että Theronin entinen aviomies Sean Penn olisi esitellyt heidät toisilleen.

People-lehden tietojen mukaan romanssihuhut ovat kuitenkin vain huhuja. Lähde kertoo, että Pitt ja Theron kuvasivat yhdessä mainoksen puoli vuotta sitten, mutta eivät tapaile toisiaan.

– He eivät ole käyneet yhdessä ulkona viime aikoina, eivätkä he ole koskaan seurustelleet, lähde sanoo.

LUE MYÖS: Oletko huomannut? Brad Pitt muuntautuu aina kumppanikseen

ET Onlinen lähteen mukaan Pitt ja Theron ovat tunteneet toisensa jo vuosien ajan, ja heistä on tullut läheisempiä viime aikoina. Kumpikaan ei kuitenkaan ole valmis vakavaan suhteeseen.

– He ovat molemmat sinkkuja tällä hetkellä, joten ei ole yllättävää, että romanssista puhutaan. Heistä tulisi todellinen Hollywoodin superpari, mutta tällä hetkellä he ovat ystäviä, lähde kertoo.

Lähteen mukaan Pitt ei etsi kumppanikseen toista näyttelijää, vaan seurustelee todennäköisemmin seuraavaksi jonkun viihdemaailman ulkopuolisen kanssa.

Brad Pitt ei ole tiettävästi ollut vakavassa suhteessa sen jälkeen, kun liitto Angelina Jolien kanssa päättyi vuonna 2016.

Lähteet: Independent, The Sun, People, ET Online

Tuoreimmat aiheesta

Brad Pitt