Ruotsalainen para-alppihiihtäjä Ebba Årsjö on piilottanut liikuntarajoitteisen jalkansa läpi elämänsä, mutta nyt ruotsalaistähti on päättänyt näyttää jalkansa koko maailmalle.
21-vuotiaalla paraurheilutähdellä on Klippel-Trenaunay-oireyhtymä, mistä johtuen hän kärsii oikean jalan lihaskadosta. Pekingin paralympialaisissa kolme mitalia saalistanut Årsjö on aikaisemmin halunnut pitää jalkansa piilossa muilta, mutta nyt ruotsalaistähti on päättänyt toimia toisin.
Årsjö julkaisi hiljattain Instagram-tilillään bikinikuvan, jossa hän näyttää rohkeasti, miltä hänen Klippel-Trenaunay-oireyhtymän aiheuttamasta lihaskadosta kärsivä jalkansa todellisuudessa näyttää.
– Tässä olen minä. Älkää unohtako tykätä itsestänne, Årsjö kirjoittaa kuvansa yhteydessä.
Ruotsalaistähti kertoi Aftonbladetille syyt julkaisemaansa kuvaan.
– Olen miettinyt jo yli vuoden, että haluan tehdä sen. Olen odottanut koko vuoden, että voin ottaa kivoja kuvia julkaistavaksi. Olen puhunut roolimallina olemisesta, mutta en itse ollut näyttänyt vielä jalkaani, Årsjö perustelee Aftonbladetille.
Monet kanssaurheilijat ovat kyseenalaistaneen Årsjön osallistumisen paraurheilukisoihin.
– Monet ovat ihmetelleet, kysyneet ja kyseenalaistaneet. Jotkut ovat jopa olleet vihaisia ja ajatelleet minun valehtelevan, ja ettei minun pitäisi olla täällä. Laskijat ja valmentajat ovat kyseenalaistaneet, miksi olen mukana, kun jalkani näyttää terveeltä.
Jalka on ollut Ärsjölle suuri epävarmuustekijä läpi hänen elämänsä, mutta hiljalleen hän on oppinut arvostamaan itseään juuri sellaisena kuin on.
– Aikaisemmin se on vaikuttanut minuun negatiivisesti. Se on masentanut minua, ollut minulle taakka ja saanut minut tuntemaan vihaa, mutta olen oppinut käsittelemään sitä, Ärsjö kertoo.