Rikolliset kalastelevat kansalaisten pankkitunnuksia nyt aktiivisesti. Parin viime viikon aikana huijauksia on tullut erityisesti sähköpostilla.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kyberturvallisuuskeskukseen on tehty liki 500 pankkihuijausilmoitusta lokakuussa, mikä on nelinkertainen määrä viime vuoden lokakuuhun mennessä.
– Teknisten jälkien perusteella meillä on oletuksena, että 2–3 tekijäryhmää on aktivoitunut tekemään yhtä aikaa näitä tunnuskalasteluja. Yksi näistä ryhmistä on lähettänyt erityisen aktiivisesti viestejä lokakuun kahden viimeisen viikon aikana, kertoo Traficomin tietoturva-asiantuntija Ville Kontinen.
Osaltaan ilmoitusten määrää on voinut lisätä kansalaisten parantunut valveutuneisuus huijauksista, joita media on kertonut paljon. Ilmoituksia Traficomiin tekevät kansalaisten lisäksi yritykset, poliisi ja finanssisektori.
Lue myös: Iinan äiti joutui harvinaisen röyhkeän huijausyrityksen kohteeksi Whatsappissa – tekotapa oli viranomaisellekin uusi
Jo yhdeksän miljoona euroa huijareille
Verkkopankkitunnusten kalastelu on aiheuttanut tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä liki yhdeksän miljoonan euron vahingot. Rikosilmoituksia on kirjattu tänä vuonna yli 700.
– Pankkihuijaukset ovat selvästi tämän vuoden riesa. Lokakuussa uhreja on lähestytty erityisesti sähköpostilla, paljastaa Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomas Pöyhönen.
Sähköpostin lisäksi huijausviestejä tulee tekstiviestinä. Lisäksi kansalainen voi eksyä huijaussivustolle netin hakukoneen kautta. Huijausten riskialttein ikäryhmä ovat 70–79-vuotiaat. Miehiä ja naisia on huijatuissa tasavahvasti.
Katso videolta uusimmat täsmävinkit, kuinka voit välttää ovelat huijaukset!