Huippulupaava Jimi Tauriainen, 19, debytoi Chelsean edustusjoukkueessa – tästä pelaajasta on kohistu jo vuosia

Suomen jalkapallon kirkkaimpiin lupauksiin jo vuosia lukeutunut Jimi Tauriainen pääsi kentälle ensimmäistä kertaa Chelsean edustusjoukkueessa, kun lontoolaisseura kaatoi Glen Kamaran edustaman Leeds Unitedin Englannin cupissa maalein 3–2.

Glen Kamara on pelannut väkevän kauden nousua Valioliigaan rakentavan Leedsin keskikentällä, mutta keskiviikkoilta kuului kuitenkin toisella suomalaispelaajalle Länsi-Lontoossa Stamford Bridgellä.

Kamara ei lopulta pelannut ottelussa, mutta vasta 19-vuotias huippulupaus Jimi Tauriainen teki debyyttinsä Chelsean edustusjoukkueen riveissä. Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana ja laiturina junioritasolla tunnettu Tauriainen pääsi kentälle lisäajalla pian sen jälkeen, kun lontoolaisseura oli siirtynyt ottelussa 3–2-johtoon.

Tauriainen juoksi nurmelle, kun ukrainalaistähti Mykhailo Mudryk kutsuttiin vaihtoon.

Suomalaisen piipahdus jäi toki vain noin minuutin mittaiseksi, mutta jo pääsy kentälle on viesti siitä, että Mauricio Pochettinon luotsaamalla seuralla on korkeat odotukset jo vuosia seurassa marinoituneesta nuorukaisesta.

Kirkkonummen FC Wildissä jalkapallouransa aloittanut ja HJK:n junioreissa myöhemmin vaikuttanut Tauriainen lähti Lontooseen jo neljä vuotta sitten täytettyään 16 vuotta. Tauriainen täyttää siis pyöreitä runsaan viikon kuluttua 8. maaliskuuta.

– Aion lähteä näyttämään, että suomalaisestakin voi tulla jotain. Sillä ei ole mitään väliä, missä syntyy. Se on vain itsestään kiinni, Tauriainen totesi MTV Urheilulle kesällä 2020.

Jimi isoveli Julius Tauriainen, 22, pelaa oikeana laitapuolustajana FC Lahdessa. Hän on pelannut urallaan myös Saksassa ja Puolassa, mutta lopullinen läpimurto kovissa palloilumaissa jäi vielä tekemättä.

Veljesten isä Pasi Tauriainen pelasi omalla urallaan muun muassa Rovaniemen Palloseurassa, HJK:ssa ja belgialaisessa Berchemissa. Maaotteluita laiturille kertyi komeat 34 kappaletta.

Lue myös:

    Uusimmat