Huippumalli haussa -ohjelmassa koetaan koskettava kotiinlähtö: "Hän on ollut talon sielu"

1:18img
Katso pudotus videolta!
Julkaistu 07.10.2022 10:56
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Huippumalli haussa -ohjelman neljännessä jaksossa nähtiin koskettava kotiinlähtö.

Huippumalli haussa -ohjelman neljännessä jaksossa mallikokelaat joutuivat meikkaushaasteen eteen. Tehtävänä oli loihtia uusi meikkityyli valmiiksi annetuilla tuotteilla. Osa kilpailijoista pettyi omaan suoritukseensa, mutta osa yllätti jopa itsensä.

Meikkaushaasteen lisäksi kokelaat pääsivät kuvaamaan hauskoja hyväntekeväisyysmainoksia kuvitteellisesta parfyymista. Tehtävässä testattiin muun muassa mallikokelaiden heittäytymiskykyä.

Mainostehtävästä paremmin onnistunut joukkue säästyi pudotukselta, kun taas heikommasta joukkueesta yksi lähetettiin kotimatkalle.

ve001ywtj4

Vierailevina tuomareina nähtiin mallitoimiston vetäjä Jasmin Mishima, sekä ohjaaja Juho Konstig.

– Tänään lähtee kilpailija, joka on jättänyt oman persoonansa liian pienille pilkahduksille. Olisin niin toivonut näkeväni sen kokonaisen karisman loisteessaan, tuomari Saara Sihvonen kertoo vakavana.

Lopulta kotimatkalle lähetetään Linda, jonka tippuminen saa muut kilpailijat kyynelehtimään.

ve001ywtik

Linda tippui Huippumalli haussa -ohjelmasta.

– Onko ihanampaa tyyppiä kuin Linda. Hän oli minulle talon äiti, Minttu kyynelehtii.

– Lindan poistuminen jättää suuren aukon, sillä hän on ollut talon sielu, Jarrah komppaa.

Herkän tilanteen jälkeen Sihvonen rientää halaamaan Lindaa

– Sä oot huipputyyppi, muista se aina. Tämä ei lopu tähän, selkeästi herkistynyt Sihvonen lohduttaa.

Lue myös: Huippumalli haussa -pudotus järkyttää kisaajia: "Mitä helvettiä?"

Huippumalli haussa maanantaista torstaihin MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaisin klo 20.00

Tuoreimmat aiheesta

Huippumalli haussa