Huligaanit, terrorismi... ja heinäsirkat – tässä ovat Venäjän MM-kisojen isoimmat uhat

9:18img
Julkaistu 13.06.2018 06:30
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Jalkapallon MM-kisat käynnistyvät tällä viikolla Venäjällä. Turnauksen yllä leijuu muutamia uhkakuvia.

Videolla maanantain jalkapalloaiheinen Vilttiketju Huomenta Suomesta.

MM-turnaus on maailman suurin ja kaunein urheilutapahtuma, joka kerää urheilua seuraavien ja myös seuraamattomien huomion seuraavan kuukauden ajaksi. Jokin voi kuitenkin mennä pieleen ja jotkin asiat jopa uhkaavat kisoissa olevien ihmisten turvallisuutta.

Huligaanit

Kahden vuoden takaiset EM-kisat muistetaan paitsi Portugalin mestaruudesta, myös useista huligaanitapauksista. Etenkin venäläiset ja englantilaiset olivat otsikoissa väkivaltaisuuksiin liittyen. Turnauksen aikana epäiltiin, että Venäjän valtiojohdolla olisi yhteyksiä huligaaniryhmään, joka hyökkäsi englantilaiskannattajien kimppuun Marseillessa.

Kannattajayhdistyksen johtaja Aleksandr Shprygin, joka oli nähty julkisuudessa yhdessä presidentti Vladimir Putinin kanssa, karkotettiin Ranskasta. Sittemmin Shpryginin yhdistys erotettiin Venäjän jalkapalloliitosta.

Englanti Venäjä mellakka EM-kisat 2016

Venäläiset hyökkäsivät Englannin fanien kimppuun katsomossa vuoden 2016 EM-kisoissa. Myös kaupungilla nähtiin useita väkivaltaisuuksia.

Venäjällä on kerrottu satojen kannattajien pidätyksistä ennen MM-kisoja. Ainakin huligaanit oman maan rajojen sisältä on yritetty saada kuriin, mutta mitä käy, kun kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa tulee kisoihin?

Yhteiskunnallisesti kantaa ottavan punkrockyhtye Pussy Riotin jäsenten perustaman MediaZonan päätoimittaja Sergei Smirnov sanoo, että väkivallan uhka on liioiteltu.

– Olisin silti mieluummin englantilaisfani kuin aasialainen. Äärioikeistomme ei ole niin kiinnostunut hyökkäämään valkoisten naamojen kimppuun, ihan sama minkä maan pelipaita heillä on päällään, Smirnov sanoi.

Terrorismi

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on varpaillaan. Terroristijärjestö Isis on uhannut iskeä jalkapallon MM-kisoihin. Fanaattisia seuraajia on käsketty "tappamaan kaikki". Julkaistussa kuvassa veitsi leikkaa MM-kisojen palkintopokaalia muistuttavalta logolta ikään kuin pään irti.

Aiemmin Isis oli uhannut Venäjän presidenttiä Putinia. Järjestö julisti Putinin joutuvan tilille muslimien tappamisesta. Yhdessä julisteessa pideltiin käsikranaattia täydella stadionilla. Myös Argentiinan supertähti Leo Messi on vedetty mukaan Isisin propagandaan.

Heinäsirkat

Tämä kuulostaa Raamatun vitsaukselta, mutta heinäsirkat todella uhkaavat MM-kisoja. Venäläisvirkamiehet ovat kertoneet, kuinka heinäsirkat ovat vallanneet Etelä-Venäjällä miljoonia hehtaareja maata. Vaaran alueella sijaitsee myös Volgograd, joka on yksi kisakaupungeista.

Heinäsirkka

Heinäsirkka ja hänen ystävänsä saattavat popsia MM-stadionin nurmen parempiin suihin.

Pahimmillaan heinäsirkkaparvet syövät tullessaan kaiken vihreän. Mikäli sirkat löytävät stadionin nurmelle, otteluita saatetaan joutua siirtämään – ja sehän olisi logistinen painajainen.

Volgogradissa pelataan neljä alkulohkon ottelua. Kentälle astelee myös Egypti, jolla pitäisi olla kokemusta heinäsirkoista parin vuosituhannen takaa – ainakin Vanhan testamentin mukaan.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo