Englannin futisfanit laitettiin heti ojennukseen – Saksan poliisilta erikoinen vaatimus

Englanti aloittaa EM-kisaurakkansa sunnuntaina Serbiaa vastaan Saksassa. Isäntämaan viranomaiset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin laittaakseen maiden häiriökannattajat ruotuun.

Saksan poliisi kutsuu Englannin ja Serbian välistä suuren riskin otteluksi.

– Historia osoittaa, että kyseessä on erittäin suuren riskin peli, koska huligaaneja on molemmilla puolilla, sanoo poliisikomentaja Christof Burghardt.

Daily Mail kertookin, ettei Englannin kannattajille haluta tarjoilla EM-stadionilla kuin mietoja alkoholijuomia.

Olutta ei myöskään haluta tuotavan katsomoon, vaikka esimerkiksi Saksan Bundesliigassa tuoppeja tarjoillaan aina istumapaikoille saakka.

– Serbiassa on paljon huligaaneja. Englantilaiset kaverit ovat puolestaan joskus hyvin aggressiivisia alkoholin vaikutuksessa, Burghardt jatkaa.

– On siis hienoa tehdä tämä. Valmistautua, jotta toivottavasti mitään ei tapahdu.

Viranomaiset toivovat välttävänsä samankaltaiset häiriöt, joita osa Englannin kannattajista aiheutti vuoden 2016 EM-kisojen aikana Ranskassa. Huligaanit ja yksittäiset jengit ottivat muun muassa yhteen mellakkapoliisien kanssa ympäri maata.

Serbialaisfanien aiemmat väkivaltaisuudet aiheuttavat myös huolta. Esimerkiksi vuonna 2014 tilanne riistäytyi pahemman kerran käsistä ennen Serbian EM-karsintaottelua Albaniaa vastaan, kun peli jouduttiin keskeyttämään sen jälkeen, kun fanit olivat rynnäköineet kentälle ja hyökkänneet pelaajien kimppuun.

Poliisipäällikkö Peter Both varoittaakin The Guardianille, että Saksaan on matkustamassa jopa 500 väkivaltaisuuteen pyrkivää serbihuligaania.

– Suurin haasteemme on tunnistaa väkivaltaiset, häiriköivät ryhmät varhaisessa vaiheessa, ja erottaa ne rauhanomaisista ja lainkuuliaisista faneista, Both lisää.

EM-kisojen jokaisena päivänä on tiettävästi peräti 22 000 poliisia töissä. 16 000 poliisia muista maista antaa myös tukea Saksan viranomaisille.

Ongelman kitkemiseksi jopa 1 600 englantilaisfania, jotka ovat määrätty jalkapallokieltoon vuosien varrella, ovat joutuneet luovuttamaan passinsa poliisille 4. kesäkuuta alkaen. Passit ojennetaan takasin turnauksen päätyttyä 14. heinäkuuta, jotta he eivät voi osallistua otteluihin Saksassa.

Lue myös:

    Uusimmat