Ylipainoisuuden leima voi olla pysyvä ja vaikuttaa muiden näkemykseen naisesta.
Moni kymmeniä kiloja laihduttanut saa kehuvia kommentteja lähipiiriltä ja sukulaisilta. Tutkimuksen mukaan ylipainoisuuden leima voi kuitenkin olla pysyvä: jos ihminen on kerran ollut ylipainoinen, häntä ajatellaan sellaisena aina, kertoo eurekalert.org.
Havaijin, Manchesterin ja Monashin yliopistojen tutkimuksessa miehet ja naiset lukivat lyhyitä kuvauksia naisista, jotka joko olivat laihduttaneet yli 30 kiloa tai pysyneet samanpainoisina. Naiset olivat nykytilassaan joko ylipainoisia tai laihoja. Koehenkilöiltä kysyttiin esimerkiksi, mitä he ylipäätään ajattelevat ylipainoisista ihmisistä, ja ovatko kuvausten naiset viehättäviä.
– Olimme yllättyneitä siitä, että laihoja naisia katsotaan eri tavoilla riippuen heidän painohistoriastaan, kertoo tohtori Janet Latner.
– Niitä naisia, jotka olivat olleet aiemmin ylipainoisia, pidettiin vähemmän viehättävinä kuin niitä, jotka olivat aina olleet laihoja.
Oli yhdentekevää, vaikka laihduttanut ja aina laihana pysynyt nainen olisivat olleet kuvauksen perusteella tasan samanpituisia ja -kokoisia: aiemmin lihava nainen oli koehenkilöiden mukaan vähemmän viehättävä.
Lue myös:
MTV3/Helmi
Lähde: Eurekalert.org
Kuva: Colourbox