Huoli heräsi, kun Bill Clinton tapasi Vladimir Putinin ensimmäistä kertaa

Bill Clinton oli epäileväinen Venäjän uuden nuoren presidentin suhteen. 

Juttu julkaistu alunperin 27. huhtikuuta 2022. 

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Venäjän Boris Jeltsin muistetaan lämpimistä väleistään.

Presidentit tapasivat toisensa virkakausiensa aikana useita kertoja. Erimielisyyksiä riitti muun muassa Naton laajenemisesta, mutta kaiken kaikkiaan miehet hoitivat maiden välisiä suhteita hyvässä yhteistyössä. 

Kun Jeltsin siirtyi syrjään presidentin virasta, astui hänen tilalleen nuori ja suurelle yleisölle vielä tuntematon KGB-taustainen Vladimir Putin.

Siinä missä Jeltsin päätti murtaa totalitaarisen vallan ja sallia vapauden, oli Putin tavoitteissaan päinvastainen: Hän halusi palauttaa neuvostoliittoaikaisen valtiovallan sekä valtiokapitalismin.

Jeltsinin luovuttua vallasta vannoi Putin kuitenkin ex-presidentille pitävänsä demokratian tärkeimpänä osana Venäjän yhteiskuntaa.

Tämä lupaus ei pitänyt.

Kylmä ja töykeä vastaanotto ei miellyttänyt Clintonia

Kun Putin siirtyi Venäjän presidentin virkaan vuonna 2000, halusi Bill Clinton nähdä uuden valtionpäämiehen omin silmin.

Clinton matkusti virkakoneellaan Air Force Onella tapaamaan ensimmäistä kertaa Putinia Moskovaan osana Euroopan kiertuettaan kesäkuussa.

Odotettu tapaaminen ei kuitenkaan miellyttänyt kumpaakaan osapuolta. Clinton sai Putinilta omien sanojensa mukaan hyvin kylmän vastaanoton. Clinton ei pitänyt Venäjän uudesta presidentistä lainkaan.

USA:n ulkoministeriön ex-kansliapäällikkö Jake Sullivan kertoo Putinin tie sotaan -dokumentissa, että jo Putinin kehonkielestä oli pääteltävissä, että hän halusi näyttää Clintonille "kaapin paikan".

– Kehonkieli oli todella paljastava. Hän yritti vakuuttaa olevansa huoneen alfauros levittämällä jalkojaan, nojaamalla rennosti taaksepäin, tuijottamalla ihmisiä, viittaamalla kädellä vähättelevästi.

– Putinia ei kiinnostanut, Sullivan kertoo.

MTV Uutisten silloinen Venäjän kirjeenvaihtaja Outi Parikka kuvaili kolmipäiväisen tapaamisen tuloksia laihoiksi.

– Vastaneuvottelijana oli asiallinen, kuivakas ja läpinäkymätön Vladimir Putin. Neuvottelut käytiin kireässä ilmapiirissä.

– Amerikkalaislehdistö laittoi merkille, että suurvaltajohtajat eivät ainakaan kameroiden edessä katsoneet toisiaan silmiin, Parikka kuvailee MTV3:n uutisraportissa vuonna 2000.

Clinton Jeltsinille: "Olen vähän huolissani tästä nuoresta miehestä"

Se, mitä presidenttien välisen tapaamisen jälkeen tapahtui, olikin sitten aivan oma lukunsa.

Ennen lähtöään Clinton halusi päästä tapaamaan tuttua ja turvallista ex-presidentti Boris Jeltsiniä hänen asunnolleen.

Jeltsin otti Clinton vastaan lämpimästi. Clintonilla ei kuitenkaan ollut ex-presidentille hyvää kerrottavaa.

USA:n varaulkoministerinä vuosina 1994-2001 toiminut Strobe Talbott kertoo amerikkalaisessa Putinin tie sotaan –dokumentissa, että Clinton halusi varoittaa Jeltsiniä Putinista. Suomessa dokumentin saattoi tuolloin katsoa Yle Areenasta.

– Clinton katsoi Jeltsiniä silmiin ja sanoi, että olen vähän huolissani tästä nuoresta miehestä, jolle luovutit presidenttiyden. Hänellä ei ole demokratiaa sydämessään, Talbott sanoi Ylen dokumentin suomennoksen mukaan.

Talbottin mukaan Clinton napautti Jeltsinin sydäntä muutaman kerran. 

– En ikinä unohda Jeltsinin ilmettä siinä tilanteessa, Talbott muistelee.

Dokumentin mukaan Jeltsinin uskotut ovat kertoneet, että hän oli päätynyt lopulta Clintonin kannalle asiassa. 

– Ennen kuolemaansa Jeltsin kertoi läheisilleen, että hän oli tehnyt suuren virheen valitessaan Putinin seuraajakseen, Talbott kertoo.

1593662 Bill Clinton tapasi nuoren Putinin eikä pitänyt näkemästään – Otti Jeltsiniä kädestä kiinni ja varoitti tulevasta

Bill Clinton halusi tavata ex-presidentti Boris Jeltsinin vain hetki ennen lähtöään tärkeän asian vuoksi, joka koski Putinia. Katso video vuodelta 2000.

Lue myös:

    Uusimmat