Huomenna sää on tuulinen ja epävakainen suuressa osassa maata, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Lounaistuuli kääntyy sunnuntaina luoteistuuleksi, joka voi olla puuskaista. Useisiin maakuntiin on annettu iltapäiväksi ja illaksi varoitus voimakkaasta luoteistuulesta. Varoitusten mukaan tuulen nopeus voi yltää puuskissa 15 metriin sekunnissa.
Lämpimintä on huomenna etelärannikolla ja Kaakkois-Suomessa, missä lämpötilat voivat nousta aamupäivällä 16–17 asteeseen.
– Kun tuuli kääntyy luoteeseen, siitä putoaa 3–4 astetta pois, kertoo meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.
– Saattaa olla, että Helsingissä on aamulla 17 astetta, mutta kun tullaan iltapäivään, lämpötila onkin enää 13 astetta, Tuovinen sanoo.
Huomisen ylimmät lämpötilat ovat monin paikoin 10–15 asteen välillä. Lapissa voidaan jäädä alle 10 asteeseen.
Lue myös: Ensilumi Suomeen ensi viikolla – ruskaretkille lähteville autoilijoille varoitus: "Pahimmassa tapauksessa jopa useampi sentti"
Matalapaine liikkuu huomenna maan keskivaiheilla Suomen ylitse kohti itää. Samalla sateet väistyvät melko nopeasti Suomen itäpuolelle.
– Illalla oikeastaan koko maassa alkaa olla jo poutaista, Tuovinen kertoo.
Eniten sateita saadaan suunnilleen Etelä-Pohjanmaalta Keski-Suomen kautta Pohjois-Savoon ja Kainuuseen ulottuvalla alueella.
– Siitä etelään ja pohjoiseen on enemmän kyse kuurosateista ja ajoittaisista sateista, Tuovinen sanoo.
Ilmatieteen laitos on antanut huomiselle varoituksia rajusta ukonilmasta Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntiin.
Tuovinen kertoo, että tuulet heikkenevät huomenna iltaa kohden, enteillen kylmää yötä.
Korkeapaineen selänne saapuu
Maanantain vastaisesta yöstä tulee hallayö, Ilmatieteen laitos ennakoi viestipalvelu X:ssä eli entisessä Twitterissä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan korkeapaineen selänne saapuu maanantaiyönä lännestä Suomeen. Samalla sää poutaantuu ja selkenee.
Tuovisen mukaan pohjoisvirtaus tuo viileämpää ilmaa Jäämeren rannikolta Suomeen.
– Heikko tuulisuus ja selkeys aiheuttavat sen, että varsinkin Lapissa on hallaa tai ankaraa hallaa, Tuovinen sanoo.
Hän ennakoi, että Lapissa voi paikoin esiintyä yöpakkasia maanantain vastaisena yönä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan halla on ankaraa, kun maanpinnan lämpötila laskee neljän miinusasteen alapuolelle.