Paljon sairastellut paavi näytti heikkovointiselta, ja hänen äänensä oli heiveröinen.
Vakavasti sairastellut paavi Franciscus ei tänä vuonna itse lukenut perinteistä pääsiäisen urbi et orbi -puhetta Vatikaanissa, vaan avustaja luki paavin puheen.
88-vuotias paavi istui vieressä parvekkeella pyörätuolissa, kun noin 35 000 ihmistä kuunteli puhetta Pietarinaukiolla.
Puhe otti kantaa Gazan tilanteeseen
Urbi et orbi -puheessa tuomittiin Gazan kurja tilanne ja vaadittiin aselepoa syyttämättä suoraan konfliktin kumpaakaan osapuolta. Paavi tuomitsi myös lisääntyneen juutalaisvastaisuuden, jota hän luonnehti huolestuttavaksi.
Paavi painotti uskonnon-, sanan- ja ilmaisunvapauden sekä toisten mielipiteiden kunnioittamisen tärkeyttä. Ilman niitä rauha ei ole mahdollinen, puheessa sanottiin.
Paavi toipuu yhä hengenvaarallisesta keuhkokuumeesta, jonka vuoksi hän oli yli kuukauden sairaalahoidossa helmi-maaliskuussa.
Lue lisää: Paavi suuntasi vankilaan Roomassa
Yllä olevalta videolta näkyy, kuinka paavi hengitti esiintyessään pääsiäisyleisölle raskaasti ja näytti heikkovointiselta. Paavin ääni kuulosti heiveröiseltä hänen lausuessaan siunauksen. Paavilla ei näkynyt olevan happiviiksiä, joita hän on käyttänyt hengittämisen helpottamiseksi.
Tapasi myös J. D. Vancen pikaisesti
Hieman ennen puhettaan paavi tapasi lyhyesti kasvotusten myös Yhdysvaltain varapresidentin J. D. Vancen, joka oli vierailulla Euroopassa. Vatikaanin lausunnon mukaan tapaaminen kesti vain muutaman minuutin ja siinä vaihdettiin nopeasti hyvän pääsiäisen toivotukset.
Sairasteluistaan huolimatta paavi on halunnut pysyä aktiivisena. Talvella hän arvosteli presidentti Donald Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa, mikä suututti Trumpin hallinnon.
AFP:n mukaan puheen jälkeen paavi kiersi ihmisjoukossa erityisellä moottoroidulla ajoneuvolla, joka on kehitetty paavin julkisia esiintymisiä varten. Hän vilkutteli ihmisille aika ajoin ajoneuvosta.