Helsingin koulujen sisätilat olivat savuttomia 10 vuotta sitten – uusi tarkastus: Nyt kaikissa käytetään tupakkatuotteita

Vauhdilla yleistynyt sähkötupakointi jakaa nuorten mielipiteet 2:53
Vapettaminen eli sähkötupakointi jakaa nuorten mielipiteet

Helsinkiläisiltä kouluilta saatujen tietojen mukaan kaikissa tarkastetuissa kouluissa käytettiin sisätiloissa tupakkalain alaisia tuotteita. Muutos aikaisempaan on merkittävä. 10 vuotta aiemmin tehdyissä tarkastuksissa koulujen sisätilojen savuttomuus toteutui kaikissa tarkastetuissa kouluissa.

Nyt toteutetun projektin tulokset olivat valitettavat verrattuna edelliseen projektiin. Vuosikymmen sitten todettiin koulujen sisätilojen olevan täysin savuttomia, eikä savuttomuus tai savuttomuuden valvonta ollut ongelma muutamia oppilaiden satunnaisia tupakkakokeiluja lukuun ottamatta.

Helsingin kaupungin selvityksen mukaan aistinvaraisesti arvioituna kahdeksassa koulussa (40 %) tarkastuksilla havaittiin mahdollisesti joko sähkösavukkeen tai kertakäyttöisen nikotiinittoman höyrystimen käyttöä.

Tupakkalaki ei ole pysynyt nopean tupakka-alan tuotekehityksen perässä.

Selvityksen mukaan perinteinen tupakointi on kouluissa korvautunut tupakkalain alaisten uusien tuotteiden käytöllä. Samalla tupakkatuotteiden käyttö on siirtynyt koulujen alueiden ulkopuolelta koulujen sisätiloihin – vessoihin ja pukuhuoneisiin. Useissa kouluissa on jouduttu rajoittamaan oppilaiden vessoissa käyntiä.

Sähkötupakat eli vapet sisältävät aineita, jotka ovat terveydelle vaarallisia. Asiasta ollaan huolestuneita myös poliisissa. Hämeen poliisi kertoi elokuun alussa löytäneensä alaikäisten hallusta sähkötupakoita, jotka ovat sisältäneet kuluttajamarkkinoilla kiellettyä psykoaktiivista ainetta (KKP-aine) eli niin sanottua muuntohuumetta.

Tupakointikieltoja rikotaan yleisesti koulujen ulkoalueilla

Koulujen ulkotiloissa oli merkkejä tupakkatuotteiden käyttämisestä 80 prosentissa tarkastetuista kouluista. Koulujen pihoilta löytyi tupakan tumppeja.

Tarkastetuista kouluista sisätiloissa nikotiinipusseja havaittiin 40 prosentissa ja ulkotiloissa 75 prosentissa kouluista. Valvonnan näkökulmasta olisi selkeämpää, jos kaikkien tupakkalain alaisten tuotteiden käyttöä kouluissa säädeltäisiin samalla tavalla.

Kertakäyttöinen nikotiiniton höyrystin ei täytä sähkösavukkeen määritelmää, eli sen käyttöä sisätiloissa ei ole rajoitettu tupakkalaissa. Tupakkalaki ei myöskään tarkastusten aikaan rajoittanut nikotiinipussien tai energianuuskan käyttämistä oppilaitoksissa tai niiden ulkotiloissa.

Lähetä vinkki! 

Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.

Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.

Ovatko lakimuutokset riittäviä?

Tarkastukset tehtiin maalis–toukokuussa 20 kouluun, joissa opiskeli 7.–9.-luokkalaisia. Tämä on noin 30 prosenttia ikäluokan kouluista Helsingissä.

Projektin keskeisimmät tulokset otetaan huomioon Helsingin tupakkavalvonnassa esimerkiksi valvonnan kohdistamisessa ja kouluille annettavassa neuvonnassa. 

Tupakkalakiin on ehdotettu muutoksia myös tupakan vastikkeiden hallussapitoon alle 18-vuotiailla ja nikotiinipussien käytön rajoittamiseen kouluissa, mutta selvityksessä nousee epäily siitä, ovatko muutokset riittäviä.

Selvityksessä ehdotetaan, että tupakointikieltojen ja -rajoitusten soveltamispykälää tulisi laajentaa kouluissa koskemaan myös tupakan vastikkeita, ja että tupakkalaissa tulisi säädellä yhtä tiukasti kaikkien tupakkalain alaisten tuotteiden käytöstä kouluissa.

Lue myös:

    Uusimmat