KooKoon upea vire sai jatkoa, kun se voitti perjantain SM-liigakierroksella sarjakärki Lukon maalein 8–3.
Sarjakärkenä illan kierrokselle lähtenyt Lukko aloitti ottelun pirteästi, kun Jami Krannila ohjasi taitavasti isännät 1–0-johtoon.
Pathrik Westerholm vei toisen erän alussa Lukon 2–1-johtoon, mutta tämän jälkeen komento siirtyi KooKoolle. KooKoo iski kiekon kolmesti Lukon rysään ja toiselle erätauolle marssittiin KooKoon 4–3-johtoasemassa.
Päätöserässä KooKoo jatkoi vahvaa rynnistystään latomalla vielä neljä lisämaalia.
8–3-voiton myötä KooKoo venytti voittoputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi. Lukko puolestaan putosi tappion myötä sarjakärjestä, koska Ilves voitti omassa ottelussaan HPK:n 3–2 ja nousi kahden pisteen turvin kärkeen.
Lue myös: SM-liigassa joukkorähinä! Pelicansin raivostunut tähtivahti riehui itsensä suihkuun
Helsingissä sarjajumbo Jukurit järjesti kovan yllätyksen kaatamalla HIFK:n 4–3.
Vaasassa Sportin Atro Leppänen nousi jo pisteen päähän Pekka Rautakallion nimissä olevasta puolustajien yhden kauden piste-ennätyksestä. Syöttöpisteen Kiekko-Espoon 3–1-voittoon päättyneessä ottelussa saanut Leppänen on tehnyt tällä kaudella nyt 52 pistettä 49 ottelussa.
Perjantain SM-liigakierroksen tulokset:
HIFK Jukurit 3–4
HPK-Ilves 2–3
JYP-Pelicans 5–4 vl.
Lukko-KooKoo 3–8
Sport-Kiekko-Espoo 1–3
TPS-Ässät 1–3