Huttunen testasi WRC-autoa Pohjanmaa-rallissa – SM1-luokan mestaruuskamppailu jatkuu kiihkeänä

SM_Pohjanmaa_Ralli_Jari_Huttunen_JarmoMÑki
Jari Huttunen vauhdissa WRC-autollaan.Jarmo Maki / AKK
Julkaistu 15.06.2019 19:17

MTV URHEILU - STT

Jari Huttunen kiidätti Hyundain WRC-ajokin ylivoimaiseen yleiskilpailun voittoon rallin SM-sarjan viidennessä kilpailussa Pohjanmaa-rallissa.

Huttunen voitti kilpailun lähes puolentoista minuutin erolla vastustajiinsa, jotka kävivät rajua kamppailua SM1-luokan pisteistä.

Teemu Asunmaa sijoittui kilpailussa toiseksi ja nousi SM1-luokassa pistejohtoon. Kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo oli kolmas ja tipahti SM1-luokan SM-pisteissä toiseksi, mutta ero Asunmaahan on vain kolme pistettä. Kristian Kiviniemi oli neljäs ja jatkaa sarjassa samalla sijalla.

Salo menetti toisen kilpailupäivän aamuna aikaa edellä ajaneen kilpailijan ulosajon takia.

- Mestaruustaistelua ajatellen kolmella pisteellä ei ole mitään merkitystä. Taistelu jatkuu, Salo kommentoi SM-tilannetta tiedotteessaan.

SM-sarja jatkuu elokuun viimeisenä viikonloppuna Laitilassa.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli