Kaksintaiston voittanut Lappi: Flunssa häiritsi keskittymistä

Esapekka Lappi 2016 Ruotsi (1)
Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Julkaistu 15.02.2016 10:27

MTV SPORT

Esapekka Lappi sijoittui sunnuntaina Ruotsin MM-rallin WRC2-luokassa kolmanneksi.

Kisan päättäneellä sunnuntain ainoalla erikoiskokeella Lappi ajoi luokkansa pohja-ajan ja nousi kolmanneksi WRC2-luokassa.  Lappi ja kartanlukija Janne Ferm ohittivat viimeisellä pätkällä Andreas Grondalin 2,1 sekunnilla.

- Aito kilvanajo ja kaksinkamppailun voittaminen tuntuu aina hyvältä, vaikka kolmannesta sijasta, Lappi totesi kisan jälkeen.

- Kyllä tähän täytyy olla tällä kertaa tyytyväinen kun kohtuullisen hyvät sarjapisteet saimme vaikka oli ulosajo ja kova flunssa, joka häiritsi kyllä keskittymistä, kertaa Lappi joka tippui sijalle 11. perjantain ulosajon seurauksena.

- Rallin edetessä sain rentoutettua ajoa ja se näköjään auttoi.

Ruotsin MM-ralli oli kauden ensimmäinen ralli, jossa Lappi ja Ferm ajoivat WRC2-luokan MM-pisteistä. Monte Carlo-rallissa kuljettajapari sijoittui luokassaan toiseksi, mutteivät ajaneet siellä MM-pisteistä. Lappi ei ollut vähään aikaan ajanut talvirallia.

- Toissa vuonna ajoimme viimeksi talvirallin Latviassa, sanoo Skoda Motorsportin kuljettaja.

WRC2-luokan MM-sarjan tekee vähän epäselväksi se, kun kuljettajat saavat kerätä MM-pisteitä kauden seitsemästä rallista, joista kuusi parasta lasketaan loppupisteisiin. Ennen rallia tiimit päätävät ajavatko rallissa MM-pisteistä.

- Katsotaan nyt mikä se meidän seuraava ralli on, Skoda Motorsport tiedottaa sen aikanaan, sanoo Lappi hymyillen.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli