Suomen jalkapallon A-maajoukkue on kovan paikan edessä lauantaina, kun Helsingin Olympiastadionille saapuu vieraaksi EM-karsintapeliin Unkari.
Lähtökohdat peliin ovat selkeät. Huuhkajien on peli voitettava, jotta unelma EM-kisapaikasta säilyy vielä hengissä.
- Näinhän se on. Peli on voitettava. Viiden tappion jälkeen olemme aika syvällä, mutta futiksessa on se kaunis ja romanttinen puoli, että yksi peli voi muuttaa paljon, keskikenttäpelaaja Sakari Mattila toteaa.
- Meidän pitää nähdä lauantain peli enemmän mahdollisuutena kuin pelätä sitä. Ja on vielä hyvä, että peli tulee nyt nopeasti vastaan tuon Viro-pelin jälkeen, Aalesundiin riveissä Norjassa pelaava Mattila lisää.
Suomi ja Unkari kohtasivat marraskuussa EM-karsintapelissä Budepestissä. Silloin kotijoukkue otti voiton 1-0, kun Zoltán Gera onnistui lopussa maalinteossa.
- Siitä pelistä jäi mieleen vatsatauti. Se oli hirveä epidemia, Mattila totesi.
Mattila, Sebastian Sorsa, Veli Lampi ja Kari Arkivuo joutuivat jättämään pelin väliin oksennustaudin takia.
Tiistaina Virolle 0-2-tappion kärsinyt Huuhkaja-ryhmä on saanut paljon kritiikkiä esityksistään.
- Kun menee heikosti, lokaa tulee. Sen yli pitää kuitenkin pystyä näkemään, Mattila toteaa.
- Kun pelaamme lauantaina ensimmäiset 15 minuuttia hurmoksessa, niin eiköhän koko stadion ole taas meidän takana. Sitä kautta tulos on varmasti hyvä. Askel kerrallaan nyt mennään, eikä voi liian isoja askeleita miettiä, Mattila lisää.
Mattila pelasi ensimmäisen karsintapelinsä maaliskuussa Pohjois-Irlannin vieraana. Keskikenttäpelaaja oli avauskokoonpanossa ja esitys oli vähintäänkin tyydyttyvä.
- Se oli tosiaan ensimmäinen karsintapeli ja olin ensimmäistä kertaa avauksessa, kun pelaamme ns. ykkösnyrkillä. Nautin paljon, vaikka käkättimeen tuli. Toivon, että lisää vastuuta on tulossa.
Pohjois-Irlantia vastaan Mattila vastasi Suomen erikoistilanteista.
- Ei siinä kunnon paikkoja tullut. Olen valmis ottamaan taas vastuuta. Erikoistilanteet ovat yksi vahvuuksistani.
Pallon taakse haluavat varmasti asettua vapaapotkuissa myös Roman Eremenko ja Perparim Hetemaj.
- "Perpa" haluaa aina vetää. Viro-pelin vapari oli niin heikko, että eiköhän Perpa sivuun laiteta nyt, Mattila naureskelee.