Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen pelaajarinkiin kuuluvat keskuspuolustajat Sauli Väisänen ja Thomas Lam löysivät uudet seurat Euroopasta.
Väisänen, 27, jatkaa uraansa Italian kakkosportaalla Serie B:ssä Cosenza Calcion riveissä, seura tiedotti verkkosivuillaan.
Helsinkiläislähtöinen puolustaja pelasi kaksi edellistä vuotta veronalaisessa Chievossa, joka suljettiin kesällä Serie B:stä seuran talousvaikeuksien takia. Väisänen on pelannut Italiassa myös SPALin ja Crotonen joukkueissa.
Etelä-Italian Calabriasta kotoisin oleva Cosenza sijoittui viime kaudella Serie B:ssä 17:nneksi.
Pitkän pelaajauran isänsä kotimaassa Hollannissa rakentanut Lam siirtyy tulppaanimaasta toiselle puolelle Eurooppaa, bulgarialaiseen TsSKA Sofiaan. Lam pelasi kolme edellistä kautta Hollannin pääsarjan PEC Zwollessa.
Topparin pelipaikan lisäksi puolustavana keskikenttäpelaajana viihtyvä Lam on edustanut ammattilaisurallaan myös Twenteä, AZ Alkmaaria ja englantilaista Nottingham Forestia.
TsSKA on Bulgarian menestynein seura 31 liigamestaruudellaan, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana joukkue on joutunut nöyrtymään maan ykkösjoukkueeksi nousseelle Ludogoretsille. Ludogorets on voittanut kymmenen Bulgarian mestaruutta peräkkäin.
Lam kuului päävalmentaja Markku Kanervan joukkueeseen kesän EM-turnauksessa, mutta hän ei saanut kisoissa peliaikaa. Myös Väisänen valittiin kisamiehistöön, mutta puolustajan EM-unelma tyssäsi kesäkuun alussa ilmenneeseen loukkaantumiseen.