Huumelääkkeiden salakuljetusmäärät kasvussa – "Voi puhua räjähdysmäisestä kasvusta"

Tiettyjä lääkkeitä on takavarikoitu erityisen paljon.

Huumelääkkeiden takavarikkomäärät ovat nousseet merkittävästi tänä vuonna, tiedottaa Tulli.

Koko viime vuonna Tulli kertoo takavarikoineensa huumelääkkeitä yhteensä 431 000 kappaletta. Alkuvuoden takavarikoiden määrät ovat jo rikkoneet 500 000 lääketabletin rajan.

Lisäksi Tulli on takavarikoinut huumelääkkeitä myös jauheena.

Erityisen paljon Tullin haaviin on jäänyt huumelääke pregabaliinia ja konatsepaamia. Niiden ensimmäisen vuosipuoliskon takavarikkomäärät rikkovat selvästi jo koko viime vuoden takavarikkomäärät.

– Molempien kohdalla voi puhua jo räjähdysmäisestä kasvusta, Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen sanoo tiedotteessa.

Huumaavassa tarkoituksessa väärinkäytettyjen lääkkeiden salakuljetuksen kasvua saattaa Tullin mukaan selittää se, että lääkeainerikoksista annettavat tuomiot ovat huomattavasti lievempiä kuin huume- tai huumelääkerikoksista annettavat tuomiot.

– Lääkkeiden laiton maahantuonti voikin näyttäytyä tulevaisuudessa yhä houkuttelevampana rikoksena niin sanottujen perinteisten huumeiden ja huumelääkkeiden salakuljetukseen nähden, Sinkkonen pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat