Venäjällä on löydetty elävältä haudattu vauva metsäojasta. Luultavasti viiden päivän ikäinen vauva löydettiin likaisena ja hylättynä tehdasalueelta Tsjeljabinskin läheltä.
Venäläismedian mukaan vauvan löysi 30-vuotias mies, joka päätti kävellä töihin oikotietä pitkin. Asiasta kirjoittavan kp.ru:n mukaan mies kuuli hentoista, pientä vauvan itkua. Hän kurkisti aidan yli ja näki ojassa muovipussin, jonka päälle oli kasattu maata ja lehtiä. Pussin sisältä paljastui surullinen näky: vastasyntynyt, likainen vauva muurahaisten peitossa.
Mies hälytti paikalle kollegoitaan, ja yhdessä he ottivat muurahaiset pois vauvan iholta. He myös katkaisivat napanuoran ja hoitivat vauvaa ensiavun saapumiseen saakka. Vauva oli täynnä muurahaisenpistoja, ja hänen vasemmassa jalassaan oli alkava kuolio.
Poliisi tutkii asiaa ja yrittää löytää vauvan hylänneet vanhemmat. Vielä ei tiedetä, kuinka kauan vauva oli ollut ojassa.
Vauva on nyt viety sairaalaan ja hän voi jo paremmin. Sairaalassa vauvan uskotaan selviytyvän täysin. Monet ihmiset Venäjällä ovat halunneet lahjoittaa vauvalle hoitotarvikkeita ja rahaa.
Poliisi on katsonut alueen tallentavat valvontakameravideot läpi, mutta niistä ei löytynyt apua tapauksen selvittämiseen. Poliisi pyytääkin nyt Venäjällä kaikkia asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä.