Hyytävää puhetta Qatarin MM-olosuhteista – siirtotyöläinen syyttää häikäilettömästä tempusta

7:40img
Katso videolta: Kuolemanloukut maailman seuratuimman viihdekarnevaalin näyttämönä – tämä on Qatarin MM-kisojen inhimillinen hinta
Julkaistu 16.11.2022 15:54
Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

Qatarin MM-kisoista tehdyn tuoreen Equidem-raportin mukaan stadionien työmailla on ollut valtava määrä epäkohtia. 23-vuotias nepalilaismies kertoi raportissa, että työnantaja tyhjensi työmaan kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan tarkastuksien ajaksi palohälytyksen avulla, jotta siirtotyöläiset eivät pääsisi kertomaan epäkohdista.

Raportin mukaan työntekijöihin on muun muassa kohdistunut fyysistä sekä henkistä väkivaltaa. Siirtotyöläisiä on uhkailtu ja palkkoja on jätetty maksamatta. Raportissa on yksityiskohtainen lista jokaisen stadionin työmaalla sattuneista epäkohdista.

Lusailin stadionin työmaalla työskennellyt nepalilainen siirtotyöläinen kertoi, että työntekijät piilotettiin, kun he olisivat halunneet kertoa Fifalle olosuhteiden epäkohdista. Työnantaja esti tämän laittamalla palohälytyksen päälle juuri ennen Fifan vierailua.

– Meidät lähetettiin leiriin tunti tai kaksi ennen Fifan ryhmän saapumista. Kaikki lähetettiin leiriin. Työmaalla ei ollut enää ketään. Työnantaja teki sen tahallaan. Kun ihmiset kuulivat hälytyksen, kaikki tulivat ulos. Näitä paloharjoituksia tehdään säännöllisesti, jotta ihmiset kokoontuisivat määrättyihin paikkoihin. Ensiksi ihmiset uskoivat hälytyksiä ja kaikki tulivat ulos. Kun sitä oli tapahtunut useamman kerran, ihmiset eivät enää tulleet ulos, mies kertoi.

– Työläiset alkoivat mennä piiloon, jotta he voisivat valittaa Fifalle. Sen jälkeen työnantaja alkoi tarkastelemaan, että oliko työmaalla enää ketään. Jos joku löydettiin, heidät joko lähetettiin kotiin tai heidän palkkaansa pienennettiin, mies jatkoi.

Nepalilaismies työskenteli HBK:lle (Hamad bin Khalid Construction Company), jonka omistaa Qatarin emiirin Tamim bin Hamad Al Thanin veli. Raportissa mainitaan yhteensä 16 eri rakennusyhtiötä. 

Qatarissa työskennellyt kenialainen siirtotyöläinen kertoi, että työntekijöitä pahoinpideltiin säännöllisesti. Equidem-ihmisoikeusjärjestön johtaja Mustafa Quadri kutsui sitä pakkotyöksi.

– Työntekijöitä uhkailtiin. Jos he valittivat saamattomista palkoista, heidät ilmoitettiin viranomaisille, että he olisivat paenneet tai varastaneet jotain. Se on malliesimerkki pakkotyöstä, Quadri sanoi Sportschau.de:n mukaan.

Equidem teki tutkimusta vuoden 2020 syyskuun ja 2022 lokakuun aikana. Se haastatteli yksityiskohtaisesti 60 ja yhteensä 962 siirtotyöläistä. Järjestö ei julkaissut työntekijöiden nimiä suojellakseen heitä työnantajan tai Qatarin valtion mahdollisten vastatoimien varalta.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallon MM 2022