IAEA: Iran on alkanut rikastuttaa uraania 60-prosenttiseksi

AOP Rafael Grossi
Iran on alkanut rikastaa uraania jopa 60-prosenttiseksi, vahvistaa Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA. Kuvassa IAEA:n johtaja Rafael Grossi.
Julkaistu 22.11.2022 23:50

MTV UUTISET – STT

Iran on alkanut rikastaa uraania jopa 60-prosenttiseksi, Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on vahvistanut.

Uutistoimisto AFP:n mukaan IAEA:n johtaja Rafael Grossi kertoi asiasta raportissaan järjestön jäsenmaille.

Aiemmin tänään myös Iran kertoi rikastavansa uraania 60-prosenttiseksi maanalaisessa Fordon laitoksessa.

60-prosenttinen uraani olisi reilusti yli Iranin ydinsopimuksessa vuonna 2015 sovitun 3,67 prosentin. Atomipommiin vaaditaan noin 90-prosenttista uraania.

Iranin ydinsopimus alkoi kuitenkin murentua, kun Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump veti Yhdysvallat pois sopimuksesta vuonna 2018.

Iran on toistuvasti kieltänyt pyrkivänsä kehittämään ydinaseita.

Tuoreimmat aiheesta

Iran