Poliisi tutkii murhaa Lappeenrannassa.
Sunnuntaina iltapäivällä poliisi sai hätäkeskukselta tarkistustehtävän Lappeenrannan keskustan alueella sijaitsevan iäkkään ihmisen asuntoon. Läheiset olivat huolissaan asukkaasta, sillä he eivät olleet saaneet häntä kiinni puhelimitse eikä hän ollut avannut ovea.
Poliisipartio tarkasti asunnon ja iäkäs henkilö löytyi asunnosta menehtyneenä.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että tapahtumapaikan ja uhrin ulkoisen olemuksen perusteella asiassa oli syytä epäillä henkirikosta, ja tapausta tutkitaan murhana.
Alue eristettiin ja paikalla suoritettiin teknistä tutkintaa. Samalla uhrin viimeisten elinhetkien liikkeitä alettiin selvittää.
Poliisi pääsi kertomansa mukaan nopeasti selville henkilöstä, joka oli mahdollisesti ollut viimeinen, joka oli nähnyt uhrin elossa. Hänet tavoitettiin sunnuntaina ja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Kiinnioton yhteydessä epäilty oli myöntänyt surmanneensa kyseisen iäkkään henkilön.
Tulevina päivinä poliisi suorittaa kuulusteluja, puhutuksia ja muuta teknistä ja taktista tutkintaa, jotta rikokseen liittyvät asiat saadaan selvitettyä.