Lappeenrantaan suunnitteilla miljardiluokan datakeskusprojekti

17.50563953
Kuvituskuva datakeskuksesta.
Julkaistu 25.03.2025 09:55

MTV UUTISET – STT

Datakeskushankeyhtiö Polarnode valmistelee Lappeenrantaan mittavaa datakeskusinvestointia, kertovat Polarnode ja Lappeenrannan kaupunki.

Polarnoden on tarkoitus rakentaa yli 150 megawatin kokoinen datakeskus Pajarilan alueelle. Yhtiön mukaan vaiheittain rakentuva kokonaisuus edustaa miljardiluokan investointia.

Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi investointia koskevan yhteistoimintasopimuksen maanantaina kokouksessaan. Kaupunki ja yhtiö olivat jo yhdessä selvittäneet datakeskukselle sijoituspaikkaa. Kartoituksen tuloksena valikoitui 33 hehtaarin teollisuustontti, jonka kaupunki nyt varasi yhteistyösopimuksella Polarnodelle.

Yhtiön on tarkoitus tehdä alueella tarvittavat selvitystyöt tämän vuoden loppuun mennessä. Rakennustöihin päästään selvitystöiden valmistuttua, ja rakentamista on tarkoitus tehdä vaiheittain.

Rakentamisvaihe kestää vuosia

Projektilla arvioidaan olevan merkittäviä työllistäviä vaikutuksia rakentamisen ja operoinnin eri vaiheissa.

–  2–5 vuotta kestävä rakennusvaihe työllistää satoja paikallisia rakentamisalan osaajia. Kun laitos otetaan käyttöön, se luo pysyviä työpaikkoja muun muassa kunnossapidon, valvonnan, turvallisuuden ja käytönhallinnan tehtävissä, Polarnode kertoo tiedotteessa.

Yhtiön arvioiden mukaan suorien työllistämisvaikutusten lisäksi projekti tuo verotuloja. Se lisäisi paikallisten majoitus- ja ravintolapalveluiden käyttöä sekä koulutus- ja tutkimusmahdollisuuksia Lappeenrannan talousalueella.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen kuitenkin korostaa, että alustavien arvioiden osalta on hyvä pitää kuitenkin maltti mukana.

–  Erityisesti työllisyysvaikutukset ovat tiukasti yhteydessä datakeskuksen lopulliseen kokoon. Jos datakeskus olisi kooltaan yrityksen suunnittelema yli 150 megawattia, se työllistäisi arviolta yli sata ammattilaista datakeskuksen alueelle, Sallinen sanoo tiedotteessa.

Tuoreimmat aiheesta

Lappeenranta