Idolsin toisella tuotantokaudella tuomareille räyhännyt rokkari Ibi Love teki jälleen paluun Helsingin koelauluissa. Tällä kertaa nainen aikoi tulkita raadille herkkiä sointuja.
Idolsissa vuonna 2005 onneaan koittanut Ibi Love yllätti jälleen osallistumalla koelauluihin. Kilpailun toisella tuotantokaudella julkisuuteen tullut Ibi osallistui tuolloin koelauluihin kahdesti.
Laulaja jäi aikanaan ihmisten mieliin kiroilemalla ja protestoimalla voimakkaasti tuomareiden antamia lähtöpasseja. Koelauluissa koettiin dramaattisia hetkiä, kun silloiset tuomarit Kim Kuusi ja Jarkko Valtee joutuivat neidin raivon kohteeksi.
Ibi Love: Pelottaa lähteä laulamaan
Ibi Love Helsingin Idols-koelauluissa.
Idols-häiriköksikin mediassa tituleerattu Ibi saapui Helsingin koelauluihin huomattavasti aiempia vuosia rauhallisempana.
– Halusin, että ympyrä sulkeutuisi. Mulle on jäänyt se aiempi osallistuminen hampaankoloon. Nyt haluaisin esiintyä rauhallisesti ja arvostavasti, Ibi jutteli.
– Haluaisin tuoda esille sen, kuka oikeasti olen. Tässä kun on ollut erilaisia kausia sellaista taitelija-hulpakkaa, hän jatkoi.
Nainen aikoikin tulkita tuomaristolle tällä kertaa herkempiä sointuja.
– Kappaleen myötä mennään satumaiseen maailmaa. Pelottaa tosin lähteä laulamaan, kun täällä tuntuu olevan niin huima taso, Ibi huokaisi.
Idols alkaa torstaina 3.2.2011 MTV3-kanavalla
(MTV3)