Ihmisjahti käynnissä: Hirviövanhemmat pakenevat lain kouraa Yhdysvalloissa – lasten hyväksikäyttöä, heitteillejättöä ja epäselvä kuolema

0:43img
Julkaistu 04.07.2019 11:38

MTV UUTISET–CNN

Yhdysvalloissa viranomaiset yrittävät kuumeisesti löytää pariskuntaa, jota epäillään lastensa heitteillejätöstä. Oklahoman osavaltiossa asuvan perheen kolme lasta otettiin huostaan, minkä jälkeen pariskunta katosi.

Hakim Mooren ja Robin Alexanderin kotiin viime vuonna tehdyssä tarkastuksessa lasten huomattiin kärsivän muun muassa aliravitsemuksesta. Lapsia oli käytetty myös hyväksi. Lisäksi perheellä on kaksi muuta lasta, joista toinen kuoli toissa vuonna ja joista toisen kohtalo on toistaiseksi epäselvä.

Onko vauva mukana pakomatkalla?

Epäselvässä tapauksessa on ilmeisesti kysymys vain kaksi kuukautta vanhasta tyttövauvasta, jonka uskotaan olevan pariskunnan mukana heidän pakomatkallaan. Pari oli pimittänyt lapsen syntymän viranomaisilta. Lisäksi kuolleen lapsen kohtalon selvittäminen on edelleen kesken.

– Ennen kuin teimme heistä etsintäkuulutuksen ja he poistuivat kotikunnastaan, meille selvisi tämän lapsen olemassaolo. Lapsi on heidän mukanaan pakomatkalla, polisiin edustaja kertoo.

Poliisin mukaan viimeisin havainto parista on tehty St Louisin kaupungissa Missourin osavaltiossa. Virkavalta on pyytänyt ihmisten apua karkulaisten saamiseksi kiinni.  

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat