Tässä omakotitalossa ovat puitteet kunnossa, kunhan etuovelle johtavat portaat saadaan valmiiksi ja taloon tehdään muutamia pienehköjä ulkopaikkauksia.
Kodin sisustuksessa olivat mielestäni nuotit kadoksissa. Duurissa helisivät ihana valoisuus ja olohuoneen kattokorkeus, muu olikin mollivoittoista. Kaikkea oli jotenkin liikaa; ristiriitaisia värejä, kukkia, tekokukkia, koriste-esineitä ja pitsiverhoja. Tai siis melkein kaikkea: matot puuttuivat. Samoin lämpö.
Aloitin värityksestä. Alakertaan ruskean eri sävyjä, viljaa ja luonnonvalkoista. Yläkertaan valkoista, tumman sinistä ja ruskeaa. Jatkoin suunnitelmaa tyhjentämällä huoneiston kokonaan irtovaatekaapeista, tekstiiliverhoista, huonekaluista ja lähes kaikesta.
Eteiseen, jota pidän yhtenä kodin tärkeimmistä käyntikorteista, suunnittelin laitettavaksi lattiasta kattoon olevat liukuovet: itse kulkuväylä pysyy siistinä kengistä, ja takitkin mahtuvat mukavasti. Valaistukseksi terävä ja lämmin halogeni.
Halliin, sisäänkäynnin oikealle puolelle antiikkinen konsolipöytä, jolle saa kätevästi avaimet ja mitä sitten taskuista löytyykin. Sivupöydän ilmeen täydentää tyyliin sopiva korkea peili. Hallin lattialle okran värinen pehmoinen matto, samoin olohuoneeseen ja keittiöön. Hallissa sisään astujaa tervehtii suuri viherkasvi.
Tummaksi petsattu talonpoikaispöytä sijoitetaan ruokailutilan erkkeriin. Pöydän päälle alas laskeutuva tekstiilipäällysteinen kattovalaisin. Olohuoneen kahden istuttava luonnonvalkoinen sohva saa seurakseen kaksi beigeä lepotuolia ja rahin. Kaksi sohvapöytää tuolien viereen ja niille muhkeat pöytävalaisimet. Tv-seinälle ilmettä antamaan siro mahonkinen vitriinikaappi. Ikkunoihin beige-valkoiset laskosverhot pehmentämään tunnelmaa ja akustiikkaa. Sohvien ja tuolien pehmeä tyyli on vastapainona huoneiston graafiselle arkkitehtuurille.
Olohuoneen viereinen huone on työhuone. Sinne lepotuoli ja antiikkinen työpöytä sekä tummaa puuta oleva avohylly kirjoille ja talon isännän jalkapallopalkinnoille.
Yläkerran aulaan sinisävyinen matto ja sivupöytä sekä pöytävalaisin. Ullakkotilaan tehdään pukeutumishuone eli kunnon vaatehuone. Näin voi hyvillä mielin luopua joka huoneesta löytyvistä irtokomeroista, jotka vievät vain tilaa muulta. Koordinoitu säilytyssysteemi sekä koko takaseinän levyinen ja korkuinen peili.
Vierashuoneeseen valkoinen vuodesohva, sininen löhötuoli, sivupöytä, pöytävalaisin ja sini-ruskea matto.
Isäntäväen makuuhuoneeseen sijoitin 140 cm sängyn huoneen päätyseinälle, sillä nyt poikittain asetettuna se katkaisee melko pienen huoneen, sängyn päähän taburetti, jonka päälle saa vaikkapa vaatteet illan päätteeksi. Ikkunoihin kaksipuoleiset verhot kaakaon ja vaniljan sävyt, ruskea matto.
Ylä- ja alakerran vessat ja kylpyhuoneet toistavat muun huoneiston väritystä tekstiileillä.
(Pientä pintaremonttia 31.10.2006)