Iivo Niskasella tyly kohtalo kotimaisemissa – Niko Anttola juhli voittoa

Nuorten MM-kisat pilanneesta sairastelusta toipunut Niko Anttola juhli vapaalla hiihtotavalla ykkössijaa Puijolla.

Niko Anttola hiihti voittoon maastohiihdon Suomen cupin miesten kilpailussa Kuopiossa. Vapaan hiihtotavan 12 kilometrillä hämmentävintä oli Iivo Niskasen vire, sillä moninkertainen arvokisavoittaja jäi kotimaisemissaan neljänneksi.

– Vähän erikoinen kisa. Odotin parempaa, mutta minusta ei ollut tänään haastamaan, Niskanen sanoi Ylen tv-haastattelussa ja vakuutti, että oli yrittänyt lähteä rivakasti. Hän jäi kuitenkin jo ensimmäisissä väliajoissa kauas kärkisijoista oltuaan 0,9 kilometrin kohdalla vasta 29:s.

Niskanen ennakoi ennen kisaa Ylelle, ettei ole varma vapaan hiihtotavan vireestään. Hän oli hiihtänyt vapaalla kovavauhtisen kisan viimeksi joulukuun puolivälissä Trondheimin maailmancupissa.

Niskanen jätti maailmancupin Pohjois-Amerikan kisat väliin, koska halusi keskittyä ensi viikonloppuna hiihdettäviin Salpausselän kisoihin ja niitä seuraavalle Holmenkollenin 50 kilometrille, jota hän ei ole koskaan voittanut. Lahdessa ja Oslossa hiihtotapana on Niskasen bravuuri perinteinen.

– Toivotaan, että pystyn Lahdessa kirkastamaan kauden kuvaa, Niskanen sanoi.

Ruuskanen koki Anttolan ryöstöretken

Nuorten MM-kisat pilanneesta sairastelusta toipunut Anttola kukisti toiseksi hiihtäneen Arsi Ruuskasen 4,2 sekunnilla.

– Oli yllättävän hyvä kulku tänään, Anttola sanoi Ylelle ja ilahtui siitä, että keho toimi normaalisti.

Vantaan SM-laduilla helmikuun alussa Anttola oli Ristomatti Hakolan takana toinen perinteisen hiihtotavan 20 kilometrillä, mutta ei sen jälkeen päässyt kunnolla mittaamaan tasoaan Planicassa nuorten MM-laduilla. Samoissa maastoissa Anttola ankkuroi Suomen viestimiehet viime talvena aikuisten MM-hopealle.

Anttola hiihtää Proski Oulu -seuran väreissä. Kuusamon Erä-Veikkoja edustava Ruuskanen oli tyytyväinen, vaikka olisi mielellään voittanutkin.

– Nuori mies kävi ryöstöretkellä. Niko oli parempi, Ruuskanen sanoi Ylelle ja kehui laajan katsojajoukon kannustusta.

Kolmanneksi hiihti Jämin Jänteen Lauri Lepistö, jolle Niskanen hävisi 0,8 sekunnilla.

– Olen tyytyväinen sijaan, mutta loppu jäi harmittamaan. Innostuin nousuun hiihtämään wassupätkiä liian kovaa, Lepistö sanoi Ylelle ja viittasi wassberg-tekniikkaan.

Lue myös:

    Uusimmat