Ikä ei vähennä haluja – seksiä halutaan useamman kerran viikossa

pari_ikääntynyt
Kyselyn mukaan yli 55-vuotiaista miehistä lähes 90 prosenttia haluaisi harrastaa seksiä ainakin kerran viikossa. Kuvituskuva.Colourbox
Julkaistu 14.05.2015 12:00

MTV lifestyle

Studion55.fin yli 50-vuotiaille suunnatun seksikyselyn mukaan seksiä haluttaisiin harrastaa 2-3 kertaa viikossa, mutta yleisimmin kerta jää yhteen.

Yli 55-vuotiaista vastaajista lähes puolet kertoi harrastavansa seksiä vähintään kerran viikossa. Miesvastaajista vähintään kerran viikossa lempimään innostui 60 prosenttia, naisista noin 43 prosenttia. 

11 prosenttia vastaajista kertoi, ettei harrasta seksiä ollenkaan. Reilu kolmannes heistä oli vailla vakituista kumppania.

Seksiä halutaan enemmän kuin saadaan

Eniten seksiä haluttaisiin harrastaa 2-3 kertaa viikossa, näin sanoi enemmistö sekä parisuhteessa olevista että sinkuista.

Miehet olisivat naisia halukkaampia petipuuhiin, sillä lähes 90 prosenttia yli 55-vuotiaista miesvastaajista haluaisi harrastaa seksiä vähintään kerran viikossa. Naisilla vastaava luku oli 62 prosenttia.

Parisuhteessa olevista vastaajista kaikista kiinnostuneimpia seksin harrastamisesta olivat ne, jotka olivat olleet parisuhteessa 10 vuotta tai vähemmän, sillä heistä lähes kolme neljästä kertoi haluavansa harrastaa seksiä vähintään kerran viikossa.

Studio55.fi-sivustolla 10.4.-26.4.2015 välisenä aikana toteutettuun seksikyselyyn vastasi hieman yli 900 vastaajaa. Vastaajista 58 prosenttia oli naisia ja 42 prosenttia miehiä. 39 prosenttia heistä oli alle 55-vuotiaita, 38 prosenttia 55-64-vuotiaita, 20 prosenttia 65-74-vuotiaita ja 2 prosenttia yli 75-vuotiaita. 

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde