Studio55.fin suuresta seksikyselystä selviää, että miehet kokevat naisia useammin tekevänsä aloitteen seksin harrastamiseen.
Seksikyselyyn vastanneista yli 55-vuotiaista seksialoitteen kertoo tekevänsä itse 29 prosenttia. Miehet kokevat olevansa aloitteellisempia, sillä hieman yli puolet miesvastaajista kertoi tekevänsä aloitteen useammin kuin kumppaninsa. Naisvastaajista aloitteellisempia sanoi olevansa vain hieman yli 10 prosenttia.
Miesten vastauksia tukee se, että naisista kolmannes kertoi, että seksialoitteen tekee useammin heidän kumppaninsa. Ainoastaan viisi prosenttia miehistä kertoi, että seksuaalista kanssakäymistä ehdottaa useammin heidän kumppaninsa.
Tavallisimmin aloite tulee kuitenkin kummaltakin osapuolelta yhtä usein. Näin kertoi reilu kolmannes kaikista vastaajista. Yleisintä tasainen seksialoitteen tekeminen oli parisuhteissa, jotka olivat kestäneet 10 vuotta tai vähemmän – heistä liki puolet kertoi kummankin suhteen osapuolen ehdottavan seksiä yhtä usein.
Studio55.fi-sivustolla 10.4.-26.4.2015 välisenä aikana toteutettuun seksikyselyyn vastasi hieman yli 900 vastaajaa. Vastaajista 58 prosenttia oli naisia ja 42 prosenttia miehiä. 39 prosenttia heistä oli alle 55-vuotiaita, 38 prosenttia 55-64-vuotiaita, 20 prosenttia 65-74-vuotiaita ja 2 prosenttia yli 75-vuotiaita.