Ennen mökille tai muulle lomareissulle lähtemistä, kannattaa kotona suorittaa hieman käytännön valmisteluja. Muutoin loman aikana saattaa koti alkaa haista ikävälle.
Ennen lomalle lähtöä on monta asiaa muistettavana, kuten siirtää kenties postit mökille ja hoitaa kukille kastelija, mutta yksi pieni juttu kylpyhuoneessa saattaa monelta unohtua. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry muistuttaa tiedotteessaan jokavuotiseen tapaan, kuinka pitää ikävät hajut loitolla poissaolon aikana.
Tiedotteessa vinkataan, että lattiakaivojen vesilukossa oleva pieni vesimäärä estää hyvinkin epämiellyttävien viemärikaasujen pääsyn huonetilaan. Näin lomalta palaajaa ei odota kotona haiseva yllätys. Ennen pitkää poissaoloa onkin kannattavaa sopia vaikkapa naapurin kanssa kodin pesualtaiden ja lattiakaivojen vesilukkojen ajoittaisesta kastelusta.
Viemäripisteiden käyttö pitää vesimäärän normaalisti riittävänä, mutta kun pesualtaat ja lattiakaivot ovat käyttämättömiä esimerkiksi loman aikana, vesi haihtuu vesilukoista ajan myötä. Veden haihtuminen nopeutuu lämpimällä kelillä. Myös lattialämmitys nopeuttaa haihtumista.
Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä selittää tiedotteessa, että viemärikaasut leviävät huonetiloihin, kun vesilukko kuivuu.
– Hajuhaitat on helppo välttää lorauttamalla vettä viemäripisteisiin aika ajoin. Sen sijaan vanhan kansan vinkki, jossa ruokaöljyä lisätään vesilukkoon, kannattaa unohtaa. Viemäriin ei saa laskea öljyä eikä muitakaan rasvoja, sillä ne tukkivat viemärit ja kuormittavat jäteveden puhdistusta.
Lue myös: Älä toimi näin, jos viemäri menee tukkoon – asiantuntija varoittaa: "Ei missään nimessä saa..."
Näin puhdistat lattiakaivon
Viemäri voi alkaa haista myös silloin, jos vesilukkoon on jäänyt epäpuhtauksia. Varsinkin pesutilojen lattiakaivoissa esiintyy hajuhaittoja, kun niihin kerääntyy esimerkiksi pesuainejäämiä ja hiuksia. Tämän vuoksi lattiakaivot kannattaa pestä säännöllisesti.
– Nosta lattiakaivon ritilä pois ja puhdista näkyvissä oleva pesä, kiteyttää Mäkinen.
Katso ohjeet lattiakaivon puhdistukseen videolta. Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Aiemmin olemme kertoneet rakennusyhtiö JM Suomen vastuukorjauspäällikkö Jenna Hakun vinkeistä koskien kodin kevätsiivousta.
– Yksi hyvä niksi on kaataa edellisenä iltana kaivoon pesuainetta ja antaa pesuaineen muhia siellä yön yli. Tämä helpottaa huomattavasti itse pesua seuraavana päivänä, Hakku vinkkasi.
Hakun mukaan pahimpia virheitä lattiakaivoa puhdistaessa on se, että laittaa vesilukon huonosti paikoilleen.
– Tällöin kaivosta saattaa alkaa tulla epämiellyttäviä hajuja.
Jos viemäri ei vedä tai tuoksahtaa normaalissakin käytössä, kannattaa asiaa selvittämään pyytää LVI-ammattilainen.
– He korjaavat vesilukot oikein ja turvallisesti, ilman vesivahinkoriskejä, Mäkinen vinkkaa.
Lue myös: "Yhtä hyvin voisi pudotella satalappusia pöntöstä alas" – näin paljon viattoman oloinen ongelma voi kasvattaa vesilaskua
Lue myös: Käytkö suihkussa kylpyhuoneen ovi kiinni vai raollaan? Pidennä kylppärin käyttöikää näillä vinkeillä
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Eikö löydy viemärin tai kukkien kastelijaa? Ei hätää – jälkimmäiseen ongelmaan on ratkaisu, tee lomakastelija itse:
0:40
Lähde: LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry