Ikeassa puukotettiin lomalla olleet äiti ja poika – surma-ase vaikuttaa Ikean veitseltä

Ikea Västerås
Poliisi eristi alueen Västeråsin Ikealla puukotuksen jälkeen 10.8.2015.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.08.2015 01:21

MTV UUTISET - STT

Ruotsissa Västeråsin Ikean eilisessä puukotuksessa kuolivat 55-vuotias äiti ja hänen 28-vuotias poikansa, uutisoi muun muassa VLT-lehti.

Aftonbladetin mukaan he olivat kotoisin Norrlannista, mutta olivat tulleet Västeråsiin tapaamaan sukulaisia.  

He valikoituivat puukotuksen uhreiksi ilmeisesti sattumalta. Murhista epäillyillä 23- ja 35-vuotiailla miehillä ei poliisin tietojen mukaan ole minkäänlaista yhteyttä uhreihin eikä aiempaa rikosrekisteriä.

Vanhempi epäillyistä vietiin eilisen hyökkäyksen jälkeen sairaalaan, kun hän oli loukkaantunut hengenvaarallisesti. Poliisilla ei ole tarkkaa käsitystä siitä, miten toinen epäillyistä loukkaantui.

Poliisi on kuulustellut toista epäillyistä, mutta ei kerro keskustelun yksityiskohdista.  

Teolle ei ole toistaiseksi löydetty motiivia. Puukotuksessa käytetty teräase tai -aseet ovat poliisin hallussa. Aftonbladet kertoo, että veitsi vaikuttaa olevan peräisin Ikean valikoimasta. Poliisi ei ole vahvistanut tietoa.

Ikea pysyy tänään suljettuna Västeråsissa, koska henkilökunnan voinnista halutaan pitää huolta.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat