Ikean puukotuksesta epäilty ei ole poliisille entuudestaan tuttu

Ikean puukotus Ruotsi
Stt Grafiikka
Julkaistu 10.08.2015 17:52

MTV UUTISET – STT – TT – NTB – REUTERS – AFP

Keski-Ruotsissa Västeråsissa kolmen ihmisen puukottamisesta epäilty ei ole poliisille entuudestaan tuttu, kertoo poliisin edustaja.

Ikea-huonekaluliikkeessä iltapäivällä tapahtuneessa puukotuksessa kuoli kaksi ihmistä, ja kolmas uhri sai hengenvaarallisia vammoja.

Poliisin mukaan kuolonuhrit ovat mies ja nainen. Sairaalassa hoidettavan miehen kerrotaan olevan kolmekymppinen.

Ikean puukotus Ruostsissa

Yksi ihminen on pidätetty murhasta epäiltynä. Poliisi on eristänyt liikkeen ja haastattelee silminnäkijöitä. Poliisi on pyytänyt kaikkia tapauksesta jotakin tietäviä ottamaan yhteyttä.

Västeråsin Ikean päällikkö Mattias Johansson sanoo VLT-lehdelle, että hyökkäyksen uhriksi joutuneet kolme ihmistä olivat ilmeisesti tavallisia ihmisiä ostosreissulla. Poliisi ei ole antanut lisätietoja uhrien tai epäillyn henkilöllisyydestä.

Päällikön mukaan liikkeen henkilökunta on järkyttynyt tapauksesta. Kukaan työntekijöistä ei loukkaantunut puukotuksessa.

-Tämä on elämäni kauhein työpäivä. Ajatukseni ovat uhrien omaisten luona, Johansson sanoo VLT:lle.

Västeråsin Ikea sijaitsee Erikslund-ostoskeskuksen yhteydessä. Erikslundin verkkosivuilla kerrotaan, että ostoskeskus on suljettu tältä päivältä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat