Suomen jääkiekkomaajoukkueen historian menestynein maalivahti Jarmo Myllys oli 20 vuotta sitten vedenjakajalla: Ruotsin Elitserienin tähdistövahdiksi valinnan jälkeen hän ei enää mahtunut mukaan Leijonien MM-kisajoukkueeseen. Päävalmentaja Hannu Aravirralla oli kuitenkin seuraavana vuonna ehdotus vanhalle sotaratsulle.
Myllys kertoi huhtikuussa 2000 Tulosruudulle haluavansa yrittää vielä kerran mukaan Leijonien MM-ryhmään. Ihan mihin tahansa rooliin hän ei kuitenkaan aikonut Pietarin kisoihin tarttua.
– Viime kaudesta jäi minulle huono mieli. Haluaisin lopettaa hyvillä mielin maajoukkueuran ja jos pääsen kisoihin, se tulee olemaan viimeinen maajoukkueturnaukseni, Myllys pohti tuolloin Luulajassa tehdyssä haastattelussa.
– Aravirtahan se päätökset menee, että olenko ykkönen vai kakkonen, mutten missään nimessä kolmonen. Uskon, ettei Aravirta edes ehdottaisi minulle kolmosveskarin paikkaa, hän puntaroi ennen Suomeen lähtöään.
Paikkaa kisajoukkueeseen ei kuitenkaan tullut. Aravirta valitsi mukaan kolmikon, jossa kokeneen Ari Sulanderin lisäksi matkaan lähtivät Ruotsista Pohjois-Amerikkaan matkalla ollut 22-vuotias Vesa Toskala ja Jokereissa huippukauden pelannut Pasi Nurminen.
Myllys ja Aravirta muistelevat vuosituhannen vaihteen maalivahtivalintoja MTV Urheilun haastattelussa. Savonlinnasta kotoisin olevat miehet palasivat vielä kerran yhteen, vaikka Myllystä ei vuoden 2000 kisoihin valittukaan.
Uusi aalto syrjäytti konkarin
Suomi oli 2000-luvun taitteessa tekemässä valtavaa läpimurtoa maalivahtiosaamisessa, kun satunnaisten NHL:ssä yrittäneiden veskarien jälkeen esiin alkoi nousta useita maalivahteja, jotka onnistuivat tunkeutumaan seuroissaan ensin kakkosvahtien paikoille ja lopulta monen miehen voimin päätorjuntavastuuseen.
Jani Hurme, Miikka Kiprusoff, Vesa Toskala, Pasi Nurminen, Mika Noronen ja Jussi Markkanen aiheuttivat ensimmäisen aallon, jonka perässä seurasivat muun muassa Antero Niittymäki, Fredrik Norrena ja Niklas Bäckström.
Uransa loppupuolella olleelle Myllykselle paikka maajoukkueessa ei enää ollut itsestäänselvyys. Kolmosvahdin rooli ei houkutellut häntä vuoden 2000 MM-kisoissa.
– Olin pelannut ensimmäiset maaotteluni vuonna 1986, ja varmaan ajattelin siinä kohtaa, että minun panokseni oli nyt annettu, Myllys muistelee 20 vuotta myöhemmin.
Ensimmäisenä ”Jamon” syrjäytti kuitenkin Ari Sulander, joka oli ollut mukana MM-joukkueessa jo vuonna 1993 ja torjunut yhden ottelun myös kultakisoissa 1995. Päävalmentaja Hannu Aravirralle ”Sulo” alkoi nousta ykkösmieheksi talven 1998 Naganon olympiakisoissa jälkeen saman kevään MM-kisoissa.
– Jamo oli Naganon kisoissa selvä ykkösvahti, kunnes Pavel Bure teki välierässä viisi maalia. Sen pelin jälkeen tein raa’an ratkaisun, että Sulander pelaa pronssipelin, koska laskin, että Jamolla saattaa olla aika kova paikka nousta siitä, Aravirta muistelee.
– Siinähän jonkinlainen nitkahdus tapahtui. Tosin Jamo aloitti vielä kevään 1998 MM-kisoissa henkisenä ykkösmaalivahtina, mutta Sulolla oli kova nousukausi ja hän pelasi sitten ne kisat loppuun.
Myllykselle Sulanderin nostaminen olympiakisojen pronssiotteluun oli luonnollinen ratkaisu rajun välierän jälkeen.
– Olihan se tietysti pettymys, mutta se oli mielestäni ihan oikea ratkaisu, että Sulo heitettiin siihen tuoreena miehenä, ja hänellä oli kuitenkin nälkää pelata. Arvostan sitä pronssia ihan yhtä paljon kuin muitakin mitaleita, Myllys sanoo.
– Ei se jäänyt sillä tavalla kummittelemaan. Kyllähän siitä spekuloitiin lehdistössä silloin, mutta eihän noita pelejä pysty pelaamaan kansainvälisellä tasolla, jos ne jäisivät kummittelemaan. Kaikkein tärkeintä on, että analysoit sen mahdollisimman hyvin henkilökohtaisesti.
Kaaoskisat 2000 päättyivät erikoiseen ratkaisuun
Jo Calgaryssa 1988 Leijonien historian ensimmäistä olympiamitalia voittamassa olleen Myllyksen maajoukkueura vaikutti siis olevan ohi. Kevään 2000 MM-kisoista tuli kuitenkin suomalaisen kiekkohistorian yksi värikkäimmistä turnauksista, kun kurittomasti vapaa-ajalla käyttäytynyt ryhmä putosi välierissä sensaatiomaisesti arvokisojen noviisia Slovakiaa vastaan.
Aravirran maalivahtiruletissa Sulander sai ensin jatkosarjassa Kanadaa vastaan tulleen 1-5-tappion jälkeen tehdä tilaa Toskalalle, joka puolestaan joutui tappiollisen välierän jälkeen väistymään, kun kolmosmiehenä aloittanut Pasi Nurminen nostettiin yhtäkkiä torjumaan pronssiottelua. Nurminen pelasi maagisen ottelun ja torjui Leijonille pronssia Kanadaa vastaan maalein 2-1.
– Se oli sellainen episodi, ja pronssiin päädyttiin, Aravirta tiivistää.
– Ehkä Nagano oli antanut minulle rohkeutta, että viimeiseen peliin voi vaihtaa, mutta sen täytyy olla tietynlainen maalivahti. Ei siihen ketä tahansa voi heittää viimeiseen peliin.
– ”Nupe” oli sellainen raivohullu nuori kaveri ja ihan silmitön voittajaluonne. Jonkinlaista energiaa se ehkä joukkueeseen kuitenkin toi. Sulolle oli tietysti pettymys, että Vesku valittiin maalille puolessa välissä turnausta.
– En tiedä, olisiko Veskulla pitänyt kuitenkin jatkaa sen Slovakia-välierän jälkeen, koska ei se mikään huono peli häneltäkään ollut. Tuommoinen ratkaisu nyt sitten tehtiin ja piste, Aravirta puntaroi.
Pasi Nurminen (ylimpänä) ja Tomi Kallio taistelivat raivoisasti Kanadan nurin MM-kisojen 2000 pronssiottelussa.
Aravirran mukaan Myllyksen pudottaminen joukkueesta ei kuitenkaan käynyt ”promillen vertaa mielessä”. Maalivahtitilanne oli valtakunnassa mallillaan.
Tilanne muuttui vuotta myöhemmin
Vuotta myöhemmin Leijonien valmistautuessa Saksan MM-kisoihin 2001 tilanne oli jälleen muuttunut. NHL:ssä jalansijaa saaneet Miikka Kiprusoff ja Pasi Nurminen olivat tarjolla maalille, joten ykkösmaalivahdin viittaa kolmissa edellisissä kisoissa kantanut Sulander teki johtopäätöksensä.
– Jos oikein muistan, niin Sulo oli siinä aika pitkään vaihtoehtona, mutta hän ilmoitti aika pian, ettei hän missään tapauksessa lähde kolmoseksi, Aravirta toteaa.
– Se oli luonnollinen reaktio häneltä, että nyt tämä polku oli ainakin sillä hetkellä käyty loppuun. Jos on tarjolla vain kolmosmaalivahdin paikka, niin se ei motivoi häntä.
Nyt Myllys oli kuitenkin pyörtänyt aiemman päätöksensä kolmosvahdin paikasta. Aravirta halusi nuorten vastuuvahtien taakse kokeneen sparraajan ja hengennostattajan, jollaisesta Jukka Tammi oli antanut malliesimerkin Tukholman kisoissa 1995. Tuolloin 35-vuotias Myllys oli heti valmis rooliin.
– Kyllä minulla sen verran oli kunnianhimoa, että halusin lähteä sinne. Tiesin ihan selvästi sen, että Kiprusoff ja Nurminen ovat kovia miehiä, ja halusin lähteä siihen nuoria kavereita tukemaan, Myllys sanoo.
– Ajattelin, että olen velkaa sen homman. Olin saanut kunnian edustaa Suomea arvokisoissa monet kerrat. Saksan kisat olivat minulta hyvät jäähyväiset maajoukkueelle.
Jarmo Myllys vuonna 2001.
Myllys harjoitteli läpi kisojen täysillä, vaikka oli saanut Aravirralta selvän viestin, ettei peliaikaa tulee ilman loukkaantumisia tai muita poikkeustapahtumia. Maailmanmestaruus oli jälleen lähellä, mutta turnaus päättyi finaalin jatkoaikatappiolla Tshekin juhliin.
– Kokenut kaveri, joka osasi tukea kahta muuta maalivahtia kilpailematta näiden kanssa häiriötekijäksi asti. Hän teki loistavan roolisuorituksen siellä, Aravirta kiittelee.