Mikkeliin ollaan perustamassa sotilasliitto Naton maavoimien alaesikunta, Iltalehti kertoo lähteidensä tietoihin perustuen.
Iltalehden mukaan Norjan puolustusministeri Björn Arild Gram sanoi, että Norjan puolustusvoimien komentaja on suositellut Naton maavoimien alaesikunnan sijoittamista Suomeen.
Uutisen mukaan Etelä-Savosta johdettaisiin jatkossa Naton maaoperaatioita Pohjoismaissa.
Kyseessä olisi niin sanottu korkean valmiuden esikunta, joka on operatiivisessa toimintavalmiudessa vuorokauden ympäri.
Mikkelin Nato-esikunta toimisi Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevan Naton Norfolkin päämajan alaisuudessa, Iltalehti kertoo.
Lehden mukaan asia on esillä Naton huippukokouksessa Washingtonissa heinäkuussa.
Norja haluaa puolustusministeri Gramin mukaan ottaa vastuun Naton ilmavoimien alaesikunnasta.
Lue myös: Media: Ruotsin ja Norjan puolustusvoimat vuokrasivat venäläispoliitikkojen mökkejä Nato-harjoitukseen
Asia ollut esillä alkuvuonna
Naton maavoimien alaesikunnan mahdollinen sijoittaminen Suomeen on noussut esille mediassa aiemmin tänä vuonna.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoi helmikuussa, että Suomi on kertonut Natolle halukkuudestaan saada maavoimien alaesikunta eli alajohtoporras Suomeen.
Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) on liputtanut asian puolesta Ylen pääministerin haastattelutunnilla.
Tällä hetkellä Suomi on sijoitettuna Natossa Tanskan ja Baltian maiden kanssa muun muassa Itämereen keskittyvään Hollannin Brunssumin johtoportaaseen.