IL: Mikko Kuustonen joutui onnettomuuteen rakennustyömaalla – kiidätettiin leikkaukseen

2:17img
Mikko Kuustonen kertoo, kuinka kohdata kuolevan MTV:n Studio-ohjelmassa.
Julkaistu 16.09.2019 07:02
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Muusikko Mikko Kuustonen joutui perumaan viikonlopun keikkansa onnettomuuden vuoksi, kirjoittaa Iltalehti

Kuustosen mukaan hän loukkaantui rakennustyömaalla pudottuaan telineen päältä. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hänet leikattiin. 

– Satutin selkäni ja se jouduttiin operoimaan akuutisti Helsinki Hospitalissa perjantaina. Leikkaus sujui erinomaisesti ja kotiuduin jo samana iltana, kertoo Kuustonen Iltalehdelle.

Kuustosen oli määrä esiintyä vierailevana tähtenä kahdella SF Blues -yhtyeen keikalla Lahdessa ja Tampereella. Keikkoja ei jouduttu kokonaan perumaan, vaan Kuustoselle hankittiin tuuraajaksi Erja Lyytinen.

Kuustonen kertoo lehdelle toipumisen etenevän niin hyvin, että hän uskoo pystyvänsä nousta lavalle ensi lauantaina SuomiLove-konsertissa Tampereella. 

Lähde: Iltalehti

Tuoreimmat aiheesta

Mikko Kuustonen