Elämä Lapselle -konsertti tulee tänään Maikkarilta kello 20.
Laulaja Jenni Vartiainen joutui perumaan esiintymisensä tämän iltaisessa Elämä lapselle -konsertissa. Vartiainen ilmoitti asiasta Instagramin tarinatosiossa.
– Kuntoutuminen kohti marraskuun konserttisaleja jatkuu hyvää vauhtia enkä malta odottaa, että tavataan taas! Valitettavasti lääkärin ohjeistuksesta jouduin kuitenkin perumaan vielä tämän illan esiintymiseni Elämä Lapselle -konsertissa, Vartainen kirjoittaa ja kannustaa seuraajiaan tekemään lahjoituksia Kummeille.
Lue myös: Jenni Vartiaiselle kävi tapaturma – ei esiinny lauantaina Simerockissa
Vartiainen joutui perumaan myös keikkansa Simerockissa muutama viikko sitten, kun hänelle sattui äkillinen tapaturma.
– Äkillisesti sattuneen tapaturman vuoksi minulla on tänään todettu vamma selkärangassa niskan alueella. Lääkäri on kieltänyt minua esiintymästä ja tästä syystä joudun perumaan huomisen Simerockin keikkani. Olen äärimmäisen pahoillani. En olisi mitään muuta halunnut kuin kruunata tämän mielettömän kesän yhdessä teidän kanssanne, mutta pakko mennä terveys edellä nyt. Tullaan Simerockiin ensi vuonna, Vartiainen kirjoitti julkaisussaan.
Lue myös: Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti koskettaa ja viihdyttää – suorassa lähetyksessä nähdään eturivin tähtiartisteja
Kummit Live: Elämä Lapselle -konsertti nähdään jälleen suorana MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 4. syyskuuta kello 20–22. Kyseessä on yksi maamme tunnetuimmista ja perinteikkäimmistä hyväntekeväisyystapahtumista, jonka avulla edistetään pienten potilaiden parasta mahdollista hoitoa eri puolilla Suomea.
Konserttia tähdittävät kotimaamme suosituimmat esiintyjät, kuten Kuumaa, Elastinen, Mirella, Hugo, Juha Tapio, Portion Boys ja Haloo Helsinki!. Juontajina lauteille hyppäävät Marja Hintikka ja Salatut elämät -sarjastakin tunnettu Sara Parikka.