IL: Traagisesti kuolleen Miina Maasolan leski löysi uuden onnen

Näyttelijä Miina Maasola sekä avomies Antti Mikkola Vuonna 85 -elokuvan ensi-iltagaalassa Tampereella keskiviikkona 23. tammikuuta 2013.
Antti Mikkola tammikuussa 2013.Lehtikuva
Julkaistu 07.03.2016 07:34

MTV VIIHDE

Vuonna 2014 kuolleen näyttelijä Miina Maasolan leski Antti Mikkola seurustelee.

Näyttelijä-ohjaaja Antti Mikkola, 38, seurustelee Tampereen Työväen Teatterin näyttelijän Emmi Kaislakarin, 32, kanssa, kertoo maanantain Iltalehti.

– Kyllä se paikkaansa pitää, mutta en halua asiasta enempää nyt puhua, Mikkola vahvistaa asian lehdelle.

Miina Maasola loukkaantui auto-onnettomuudessa marraskuussa 2013 ja kuoli tajuihinsa tulematta helmikuussa 2014. Maasola oli kuollessaan 35-vuotias. Mikkolalla ja Maasolalla on kaksi yhteistä lasta.

Emmi Kaislakari näyttelee parhaillaan ruotsalaiseen Niin kuin taivaassa -elokuvaan pohjautuvassa teatteriversiossa TTT:ssa.

Antti Mikkolan Seinäjoen kaupunginteatterille ohjaama komedia Rakkaita pettymyksiä rakkaudesta sai ensi-iltansa lauantaina.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit