IL: Verottaja ehdottaa – Suomesta muuttaville jäähyväisvero

24211290
Sampo-Konsernin suuromistaja Björn Wahlroos muutti viime vuonna kirjoille Ruotsiin. Jälkeenpäin hän on sanonut, että verotussyyt vaikuttivat päätökseen.Str / Lehtikuva
Julkaistu 18.03.2015 08:24

MTV UUTISET

Verottaja haluaisi suitsia Suomesta veroja pakoon muuttavia niin sanotulla jäähyväisverolla, kertoo Iltalehti.

Verottajan ehdotuksen mukaan ulkomaille pysyvästi muuttava suomalainen joutuisi tulevaisuudessa maksamaan jäähyväisveron.

Ehdotus jäähyväisverosta sisältyy lakiehdotukseen, jonka verohallinto on Iltalehden mukaan jakanut ainakin eduskunnan tarkastusvaliokunnalle.

Verokeskustelu sai uutta vettä myllyyn, kun Fazerin omistajasukuun kuuluva Karl Fazer kertoi maanantaina A-Studiossa harkitsevansa muuttoa Suomesta. Syyksi hän kertoi suomalaisen perintöveromallin.

Verohallinto ei ole toistaiseksi rajannut , kuinka isosta omaisuudesta jäähyväisvero perittäisiin. Se koskisi kuitenkin kaikkia suomalaisia, jotka haluaisivat jättää maan.

Iltalehden haastatteleman ylitarkastajan mukaan ainakin Tanska ja Norja kantavat jo jäähyväisveroja.

Tuoreimmat aiheesta

Talous