Ilmailualan unioni mukaan Postin tukilakkoon

32138466
PAU on ollut lakossa viime viikosta lähtien.Str / Lehtikuva
Julkaistu 24.11.2015 12:27

MTV UUTISET - STT

Ilmailualan Unioni ilmoittaa tukevansa postialan lakkoa. Yhdistys on jättänyt asiasta tänään valtakunnansovittelijalle ja Palvelualojen työnantajat Paltalle ennakkoilmoituksen.  

Tukitoimet kohdistuvat lentoasemilla lähtevän postin käsittelyyn ja miehistön ruoka-annoksiin. Toimet on määrä toteuttaa ensi viikon maanantaina ja tiistaina, mikäli postialan työmarkkinakiistassa ei ole päästy sopuun tätä ennen.

Tukitoimilla ei ole vaikutuksia matkustajien, heidän matkatavaroidensa, rahdin tai ulkomailta saapuvan postin liikkumiseen, IAU ilmoittaa.   

Postin työmarkkinakiistan selvittelyt jatkuvat tänään valtakunnansovittelija Minna Helteen toimistolla.  

Kiistaa ovat sävyttäneet muiden työntekijäliittojen tukitoimet Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn lakolle.  

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ilmoitti maanantaina, että se tukee lakkoa keskeyttämällä logistiikkakonserni DHL:n lastien käsittelyn useissa satamissa. Muiltakin liitoilta odotetaan ilmoituksia tukitoimista.

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut