Ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet nousivat ennätystasolle viime vuonna

6:20img
Tällaista sopeutumista ilmastonmuutos vaatii meiltä kaikilta – pelkät päästövähennykset eivät riitä
Julkaistu 26.10.2021 07:58

MTV UUTISET – STT – AFP

Ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet nousivat ennätyskorkealle viime vuonna, YK kertoi maanantaina COP26-ilmastohuippukokouksen alla.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO sanoo, että kasvihuonekaasupäästöjen jatkuva kasvu johtaa lisääntyviin äärimmäisiin sääolosuhteisiin sekä laajempiin vaikutuksiin ympäristöön, talouteen ja ihmiskuntaan.

WMO:n mukaan koronaviruspandemian aiheuttama talouden hidastuminen vähensi hetkellisesti uusien päästöjen muodostumista, mutta havaittavaa vaikutusta ilmakehän kasvihuonekaasujen tasoon tai niiden kasvuvauhtiin ei kuitenkaan ollut.

YK:n ilmastohuippukokous alkaa sunnuntaina Skotlannin Glasgow'ssa.

Sitä pidetään tärkeimpänä ilmastotapaamisena sitten vuoden 2015 Pariisin kokouksen, jossa sovittiin keskeisestä Pariisin ilmastosopimuksesta.

Lue myös: Kaksi kolmesta aikuisesta G20-maissa pitää ilmastonmuutosta hätätilana – kyselyn mukaan alaikäiset vielä huolestuneempia

Lue myös: Maailman suurin öljynviejämaa ja suursaastuttaja pyrkii hiilineutraaliksi yhtä nopeasti kuin Venäjä ja Kiina – 25 vuotta Suomea myöhemmin

Tuoreimmat aiheesta

Päästöt