Ilmakuvat paljastavat täystuhon: Kiihtelysvaaran kirkosta jäi jäljelle vain tuhkaristi – jo punaisena leimuva taivaanranta herätti tuhopolttajan katumuksen

0:30img
Kuvat poliisin esitutkintamateriaalissa näyttävät niin tekovälineet kun teon hurjat jäljet.
Julkaistu 22.01.2019 16:48
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Kiihtelysvaaran kirkon polttanut mies kiisti aluksi tekonsa, mutta lopulta tunnusti poliisin kuulusteluissa sytyttäneensä historiallisen kirkon tuleen. Selkeää syytä teolle hän ei osannut antaa.

Tunnustaessaan mies ei aluksi suoraan kuitenkaan tunnustanut sytyttäneensä itse kirkkoa.

– No en ihan kirkkoa, mutta sytytin ihan kirkon seinän vieressä olleen roskiksen. Tokihan se kirkko sen seurauksena syttyi myös, hän totesi.

"Kadun kyllä tätä tekoa"

Mies kertoi, että hänen tekoonsa olivat vaikuttaneet useat seikat. Hän luetteli syiksi läheisen menetyksen sekä ihmissuhde- ja perheongelmat.

– Tästä kaikesta seurasi se, että aloin syyllistää kirkkoa. En enää syyllistä, mutta se taitaa olla nyt myöhäistä, hän sanoi.

Lue myös: Kiihtelysvaaran kirkon palosta syytetty asteli oikeuteen tuttuun koirahuppariin pukeutuneena – arvokirkon tuhopoltosta vaaditaan liki 3 miljoonan euron korvauksia

– Kadun kyllä tätä tekoa. Olen sitä nyt tänään päivällä ajatellut. Haluaisin jossakin vaiheessa pyytää tekoani anteeksi seurakunnalta, mies sanoi kuulusteluissa.

"En katsonut enää taakseni"

Päässään velloneiden synkkien ajatusten seurauksena mies oli kuitenkin pakannut reppuunsa bensakanisterin ja pyöräili kirkolle.

Siellä hän otti roskiksen ja siirsi sen kirkon seinustalle. Hän kaatoi bensiiniä roska-astiaan, laittoi sen kyljelleen ja veti bensavanan roskikselle.

– Sitten kun olin vetänyt bensavanaa puolitoista tai kaksi metriä kauemmaksi roskiksesta, sytytin bensavanan palamaan mukanani olleella Colt-sytyttimellä.

– Bensavana leimahti nopeasti ja pakkasin sitten kanisterin reppuuni, laitoin repun selkääni ja poistuin paikalta samalla polkupyörällä, jolla olin tullut paikalle.

– En katsonut enää taakseni sen jälkeen, kun ajoin pois paikalta. Näin, että tuli leimahti, mutta en ollut varma, leviääkö se kirkkoon, hän kertoi.

Kirkko tuhoutui palossa täysin. Juttu jatkuu videon jälkeen. 

1:03img

"Näin koko taivaanrannan punaisena"

Hetken mielijohteesta sytytetyn tulipalon aiheuttama palohälytys alkoi soida, ja mies kertoi jääneensä sitä hetkeksi kuuntelemaan ennen matkan jatkamista. Seuraavan kerran hän näki tekonsa aikaansaannoksia aamulla.

Lue myös: Tällainen on yksi Joensuun kirkonpoltosta epäillyistä: Sai töitä säälistä, poseerasi kirkon edessä vain pari viikkoa sitten

– Menin joskus ehkä aamuviiden aikaan pihamaaltani katsomaan kylälle päin ja näin koko taivaanrannan punaisena. Oli sumuinen keli ja näin kuinka palo valaisi käytännössä varmaan koko kylän.

– Tässä vaiheessa minua jo alkoi kaduttaa mitä olin tullut tehneeksi, hän sanoi kuulusteluissa.

Muun muassa Karjalainen kertoo, että oikeus tuomitsi 30-vuotiaan tekijän 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä tuhotyöstä. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan lähes kolmen miljoonan euron vahingonkorvaukset.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muisti Kiihtelysvaaran kirkon alttaritaulun pelastajaa.

2:03img

Tuoreimmat aiheesta

Joensuu